Raahen Taiteiden yö 17.8.2018


Raahessa vietetään kaikille avointa kaupunkifestivaalia Taiteiden yötä perjantaina 17.8.2018. Ohjelmaa on jälleen moneen makuun – musiikkia, kuvataiteita, toimintapajoja, runoutta, käyntikohteita, kahvittelua ja rapsuteltavaa.

Musiikin ystävä saa kiirehtiä, mikäli aikoo ehtiä kuulla kaikki tarjolla olevat sävelet, sillä luvassa on monenlaista musiikkia monessa eri kohteessa. Pytinki-kuoron suosittu laulu-jukeboxi raikaa Kauppaporvarin ala-aulassa, Raahesalissa lauletaan yhdessä, kirjastolla kuullaan Leila ja Ari Riihijärven Musiikkia mereltä ja maalta ja Keskuskoululla kuullaan Iltalauluja Pirita Myllymäen ja Sari Kaurasen esittämänä. Lisäksi Pakkahuoneen museon ulkopuolella vietetään musiikillista yhdessäoloa paikallisseurakuntien kanssa, Kotiteollisuus riemastuttaa raskaamman rockin ystäviä Kahvila Ruiskuhuoneella, Raahen kirkossa kuullaan urkuri Niina Ylikuljua, Härkätorinpuistossa Jarmo Nieminen ja Henri Saarenpää esittävät kokeellista elektronimusiikkia. Ja jos tuntuu, että vielä jotakin puuttuu… live-musiikkia kuullaan myös Langin Kauppahuoneella, Kruununmakasiinimuseossa tai missä tahansa kaupungilla, kun Suzuki-soittajien viuluryhmä jalkautuu eri puolille kaupunkia.

Myös visuaalisten taiteiden ystäviä hemmotellaan. Kuvataiteista voi nauttia paitsi katselemalla myös itse tekemällä. Raahen Taideyhdistys järjestää näyttelyn puuhaa Kauppaporvarin toisessa kerroksessa, ja kolmannessa vietetään kansainvälisen taiteilijaryhmän taidenäyttelyn avajaisia. Parkki-kabinetissa voi tutustua grafiikan tekemisen saloihin Raija Korppilan ja Juha Laakson MiniPrint-työnäytösten kautta. Raahen pääkirjastolla on Karita Heikkisen Kaivertaja-näyttely sekä työnäytöksiä, Käsityöläis Kuutos-Tiimissä Luonto, ihmisen voimanlähde –näyttelyn avajaiset ja Patalassa voi Raahe-opiston henkilökunnan johdolla painaa grafiikkaa, maalata kuultotauluja, kutoa graffitia, piirtää sarjakuvia tai seurata työnäytöksiä, joissa tehdään taidetta tietokoneella tai koristemaalataan puuesineitä. Pertti Vuoren kotigalleria on viimeisiä päiviä avoinna yleisölle ennen taiteilijan muuttoa Sofian Talolle.

Raahen museot ovat tuttuun tapaan Taiteiden yön yökukkujia eli avoinna keskiyöhön saakka. Pakkahuoneen museossa on yläkerran mininäyttelyssä esillä Raatihuoneen arkistojen kätköistä löytyneitä kuvia 60-luvun Raahesta, Soveliuksen talolla on Raahen Kameraseuran valokuvanäyttely sekä kirjakirppis, Wanhalla apteekilla on avoinna Nallekahvila ja ikkunassa Hurmaavat karvakuonot -näyttely ja Kruununmakasiinimuseossa kuullaan elävää musiikkia sekä katsellaan Maisemakuvia Raahesta -videoesitystä.

Kirjojen ja kirjoittamisen ystäville on tarjolla Anna Paldaniuksen runotyöpaja Galleria Myötätuulessa, kirjastolla kuullaan Silja Lukkarilan, Juha Kaarelan ja Veli-Matti Mathlinin runonlausuntaa ja lukukoirat Utta ja Halo ottavat lukijoita vastaan kello 18-19. Kaverikoirat ovat rapsuteltavana kirjaston edessä ja aasialaista populaarikulttuuria on tarjolla Kazecon-miitissä Nuorisokeskus Paradisessa. Raahen teatteripihalla voi osallistua keppihevosteluun Siiri ja Heppa Huoleton -näytelmän jälkeen.

Historiallisen Raahen ystävät löytävät kuultavaa Matkailuoppaiden mukana niin Raahe 1918-kierroksella kuin Kummituksia ja kummajaisia -kierroksellakin.

Monenkirjavasta ohjelmasta kuuluu kiitos isolle joukolle toimijoita.

Kiitos kaikille mukanaolijoille – ja mikä mukavinta: lähes kaikki tapahtumat ovat ilmaisia.

Lisätietoja ohjelmasta, aikataulusta ja lipunhinnoista www.kulttuuriraahe.fi/tapahtumat/ty sekä käsiohjelmasta, jota jaetaan keskiviikon 15.8. aikaan kirjastolla, Kauppaporvarissa, museoilla sekä Langin Kauppahuoneella.