Liikunnallinen nuorisotyö

Liikunnallisen nuorisotyön tavoitteena on edistää nuorten liikunnallisen ja terveellisen elämäntavan kehittymistä sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tavoitteena on, että liikunta tulee luontevasti esille nuorten arjessa.

Liikunnallinen nuorisotyö on terveellisten elämäntapojen edistämistä osana kaikkea nuorisotoimintaa. Liikunnallisen nuorisotyön puitteissa pyritään järjestämään liikunnallisia tapahtumia ja tempauksia sekä tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja liikunnan kokeilemiseen. Tärkeänä tavoitteena on myös yhteistoiminta eri liikuntatoimijoiden, kasvattajatahojen ja nuorten parissa toimivien kanssa. Nuorten omaehtoisen liikunnan tukemiseen liittyy myös liikuntaan kannustava ympäristö ja tähän pyrimme panostamaan nuorisotiloilla.

Beach Jam

Liikunnallisen nuorisotyön puitteissa järjestetään vuosittain Beach Jam - kesäloman aloitus bileet. Beach Jamit on liikunnallisen nuorisotyön päätapahtuma. Tapahtuma pyritään järjestämään aina koululaisten kesälomien alussa Pikkulahden rantaviheriöllä.

Beach Jamien vetonaulana toimii Hiekkafutis – turnaus joka on temmannut mukaansa aikaisempina vuosina värikkäitä ja energisiä joukkueita sekä innokkaan katsojajoukon. Lisäksi tapahtumassa tarjotaan erilaisia aktiviteetteja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Liikunnallinen nuorisotyö:

Henna Leskinen
puh. 044 439 3351
etunimi.sukunimi (a) raahe.fi