Raahen kaupunginjohtajan joulutervehdys

Huomenna perjantaina Raahen kaupunki hiljenee joulun valmisteluun. Joulurauha ajatuksena on ansaittu, lämmin ja houkutteleva. Tässä vaiheessa vuotta on erityisesti syytä kiittää koko kaupungin henkilöstöä ja luottamushenkilöitä kaupunkimme hyväksi tehdystä yhteisestä työstä. Työstä, jota jatkamme kaupunkimme strategian mukaisesti yhdessä tehden tulevana vuotena.

Vuonna 2018 kaupungissamme syntyi uusia työpaikkoja ja mm. Laivan kaivos aloitti operatiivisen toimintansa uudelleen ja ensimmäiset kultaharkot valettiin marraskuun lopulla. Uusien työpaikkojen mukana kaupunkiimme on tullut uusia asukkaita ja asiakkaita. Tulevana vuotena sama suuntaus jatkuu ja voimistuu. Meidän aarteemme ovat kaupunkimme asukkaat. Koko kaupungin puolesta haluankin toivottaa uudet raahelaiset erityisen lämpimästi tervetulleiksi!

Yhteiset asiat ja yhdessä tekeminen, olivat ne vaikka joulutori tai tuleva Raahen 370 vuotta -juhlavuosi, on meidän rikkautemme. Yhdessä tekemällä Raahe pystyy varmistamaan kehittymisensä ja konkreettisesti tavoitteeksi asetetun asukasluvun kasvun. Uudet työpaikat, joita on arviolta noin tuhat tulevina vuosina, edellyttävät asuntoja ja palveluita, kaavoitusta ja kauppakeskuksia, elokuvateatteria ja liikuntapaikkoja, siis viisaasti ja rationaalisesti valittuja avainhankkeita, jotka tukevat ja varmistavat asetettua tavoitetta.

Meidän yhteinen joululahjatoiveenne teille on lapsiystävällinen, kasvava ja elinvoimainen Raahe.

20.12.2018

Rauhaisaa joulua toivottaen

Ari Nurkkala
kaupunginjohtaja
Raahen kaupunki

Jalustalla seisova miespatsas talvisessa maisemassa.
Pekkapatsas. Kuva: Leena Harju.