Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahaston apurahat

Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahasto on jakanut tänä vuonna 15.900 euroa kulttuurille. Apurahan sai yhteensä 9 henkilöä, yhteisöä tai työryhmää.

Lisäksi Raahen rahasto päätti jakaa kaikkien aikojen ensimmäisen palkinnon taiteilija Pertti Vuorelle. Muita apurahansaajia olivat seuraavat tahot: 

Brahe Classica     
Taidemusiikin konserttisarjan järjestämiseen 1.500 €

Funky Hall SODAP ry     
Raahen TULI-tanssit -tapahtuman kehittämiseen 1.500 €

Halmetoja Marja ja työryhmä     
Palonkylän, Mettalanmäen ja Ollinsaaren historikkiin 1.500 €

Jaatinen, Pekka     
Romaanin Enkeli kirjoittamiseen 2.000 €

Kaarela, Juha        
Avantolausunnan MM-kisojen järjestämiseen 1.900 €

Krook, Sanna        
Teräsmiehen tytär -valokuvanäyttelyn toteuttamiseen 1.500 €

Myllykoski, Timo     
Romaanikäsikirjoituksen kirjoittamiseen 1.000 €

Pulkkanen, Aki     
Tietokirjan tekemiseen 1.000 €

Raahen kirjaklubi     
Säestettyjen elokuvanäytösten järjestämiseen 1.000 €

Vuori, Pertti        
Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahaston palkinto 3.000 €

Raahen rahasto on perustettu vuonna 1999 Raahen 350-vuotisjuhlan kunniaksi. Rahastosta on jaettu apurahoja vuodesta 2001 lukien – tänään on yhdeksästoista apurahojen jakotilaisuus. Hakemuksia saapui tänä vuonna kaikkiaan 50 kappaletta. 

Raahen rahaston tarkoituksena on edistää Raahen taide- ja kulttuurielämää sekä tukea Raahen seutuun kohdistuvaa tutkimusta.  Apurahoja myönnetään pääsääntöisesti raahelaisille taiteilijoille ja kulttuurielämää tukeville henkilöille ja yhdistyksille.  Apuraha voidaan myöntää myös muualla kuin Raahessa asuville tutkijoille, jotka harjoittavat Raahen seutuun kohdistuvaa tutkimusta.

Vuosina 2001 – 2019 Raahen rahastosta on jaettu apurahoja kaikkiaan 213 taholle, yhteensä 277.423 euroa. Kordelinin säätiön Raahen rahaston puheenjohtajana toimii kaupunginjohtaja Ari Nurkkala ja asiamiehenä kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi. 

Kuvassa apurahojen saajat.
Kuva Heikki Ylikulju.

Jaa sosiaalisessa mediassa