Galleria Myötätuulessa taidenäyttely Poispesty

Tapahtumatalo Raahen Galleria Myötätuulessa avatutuu torstaina 28.3. N. A. Hermusen ja Heidi Anniina Mattilan yhteisnäyttely Poispesty. 

Näyttely esittelee niin abstraktia kuin esittävääkin maalausta. Taiteilijoiden työtä yhdistää värien keskeisyys ja ihmisen osan – tai osattomuuden – pohdinta. Näyttelyn teokset on tehty varta vasten yhteisnäyttelyä ajatellen, niin että teokset ovat vuoropuhelussa toistensa kanssa. Molemmat taiteilijat valmistuivat vuonna 2008 Turun AMK:n Taideakatemiasta, minkä kunniaksi he päättivät järjestää yhdessä näyttelyn 10 vuotta myöhemmin. 

Maalarina Hermunen pyrkii edistämään abstraktin taiteen avautumista katsojalle: sitä, ettei taidetta pidä osata katsoa tietyllä tavalla. Häntä kiinnostaa kuva ilman ihmistä, ihmisen ja kehon läsnäolo ilman ääriviivoja. Tällä hetkellä Hermusta motivoi oman osaamisen laajentaminen abstraktista / puoliabstraktista aavistuksen esittävämpään, kuitenkin omaan käsialaan sopivana ja mielekkäänä.

Mattilan työskentelyn lähtökohta on hitaan ja harkitun maalausprosessin ja nykypäivän jatkuvan ärsyketulvan välinen ristiriita. Hänen abstrakteissa maalauksissaan on kyse siitä, mitä niissä tapahtuu – jännitteitä, kontrasteja ja tasapainon etsimistä, eri siveltimenvetojen suuntia ja muotojen ja värien suhdetta toisiinsa. Katsoja löytää maalauksista erilaisia maailmoja riippuen siitä, katsooko niitä aivan läheltä vai kauempaa.

Heidi Mattila & N. A. Hermunen: Poispesty 
28.3.-26.4.2019 Galleria Myötätuuli 
Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, Raahe
Avoinna ma-pe klo 10-17, vapaa pääsy.
 

Abstrakti teos, missä keltaista, punertavaa ja violettia.
Taajuus-teos. Kuva: Heidi Mattila.

Jaa sosiaalisessa mediassa