Luokkaan-4 kuuluvien yksityisteiden avustukset vuonna 2019

Raahen kaupunki julistaa haettavaksi 4-luokan yksityisteiden hoitoavustukset vuodelle 2019 teknisen lautakunnan 19.6.2013 päätöksen mukaisesti. 

Huomioithan, että viime vuotiset hakukriteerit ovat muuttuneet uuden yksityistielain vuoksi. Yksityistielain 1.1.2019 mukaan kunta voi avustaa vain sellaisia yksityisteitä, joilla on tiekunta (49 §, 84 §) ja joiden liikennemerkkitiedot on ilmoitettu Digiroadiin (50 §). Lisäksi tiekunnan tietojen on oltava ajan tasalla Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä (50 § ja 89 §). 

Avustuksia voidaan hakea luokkaan-4 kuuluville vakituisessa asumiskäytössä oleville yksityisteille, jotka eivät kuulu luokkiin 1-3.

Tien pituuden on oltava vähintään 200 m pihapiirin reunaan, eikä tie ole saanut kaupungilta muuta kunnossapitoavustusta kuluvana vuonna.
Avustuksen määrä on suorassa suhteessa tien pituuteen ja avustettavaksi hyväksyttävä matka on lyhin reitti yleiseltä tai muulta yksityistieltä viimeisen asutun asunnon pihapiirin reunaan.

Avustukset maksetaan hakemusten perusteella. Hakemuslomakkeita saa Raahen kaupungin teknisestä keskuksesta, osoitteesta Ruskatie 1 Pattijoki tai tulostamalla www.raahe.fi sivulta.

Hakemukset palautetaan 29.11.2019 klo 15.00 mennessä tekniseen keskukseen tai sähköpostilla osoitteeseen irma.rantala [at] raahe.fi. Vajavaisesti täytettyjä hakemuslomakkeita ei käsitellä.

Lisätietoja asiasta antaa arkipäivisin Paula Pihkanen 040 8303171 tai sähköpostilla paula.pihkanen [at] raahe.fi.  

Raahessa 15.11.2019

Tekninen keskus
 

Liitetiedostot

Jaa sosiaalisessa mediassa