Pikisaaren ponnistus -näyttely Galleria Myötätuulessa

Pikisaaren ponnistus – tuoretta taidetta Vanhalta Villatehtaalta Oulun Pikisaaresta 26.8.- 27.9.2019

Näyttelyn kuusi taiteilijaa Jari Huhta, Helena Kaikkonen, Leena Kangas, Päivi Pussila, Vesa Ranta ja Kari Södö työskentelevät työhuonenaapureina Oulun Pikisaaren Vanhalla Villatehtaalla. Tapahtumatalo Raahen Galleria Myötätuulessa 23. elokuuta 2019 avautuva näyttely on monialaisen ja kokeneen taiteilijajoukon ensimmäinen yhteisnäyttely.

Näyttelyn kokonaisuus rakentuu maalauksista, veistoksista, tekstiiliteoksista, valokuvista ja installaatioista. Näyttelyteosten teemoina ovat mm. ilo, leikki, tapahtumat, läsnäolo, maisema, aika, luonto ja ihminen.

Osana Pikisaaren taiteilijayhteisöä ja yhdessä muiden kanssa ryhmä tahtoo taiteen keinoin ponnistaa myös Pikisaaren puolesta kulttuurin ja taiteen ympäristönä Oulun kaupungissa.

Näyttelyn taiteilijat: taidemaalari Jari Huhta, kuva- ja tekstiilitaiteilija Helena Kaikkonen, kuvataiteilija Leena Kangas, kuvataiteilija Päivi Pussila, valokuvataiteilija Vesa Ranta ja kuvataiteilija Kari Södö.

Avajaiset Taiteiden yössä pe 23.8. klo 18, tilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita ja sinne on vapaa pääsy. 

Lisätietoja

Vanha Villatehdas

Teoskuva Kari Södö: Anna kaikkien kukkien kukkia, maalattu puu, 274 x 165 x 142, 2017.
Kari Södö-

Jaa sosiaalisessa mediassa