Maahanmuuttajien opetus

Valmistava opetus

Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille, joiden suomen taito ja muut valmiudet eivät riitä esi- ja perusopetuksen ryhmissä opiskelemiseen. Opiskelun pääpaino on suomen kielen opinnoissa ja eri oppiaineiden sisällöissä.

Opetus tapahtuu suomen kielellä. Oppilaalle laaditaan oma opinto-ohjelma, jonka mukaan opetusta toteutetaan. Yleensä oppilas opiskelee ryhmässä vuoden ajan, minkä jälkeen hän siirtyy omaan lähikouluun oppilaaksi. Valmistavan opetuksen aikana oppilaita integroidaan perusopetukseen oppilaan ikätasoa vastaaviin opetusryhmiin. Integroinnin tavoitteena on edistää kotoutumista, opiskeluvalmiuksien ja suomen kielen taidon kehittymistä sekä laaja-alaisen osaamisen ja eri oppiaineiden sisältöjen omaksumista.

Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle tarvittavat valmiudet suomen kielessä ja tarpeelliset muut valmiudet perusopetukseen siirtymistä varten sekä edistää oppilaiden tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Hakeminen

Esiopetuksessa olevat oppilaat hakevat valmistavaan perusopetukseen sähköisesti Wilma-järjestelmän kautta tai täyttämällä hakemuksen opetusvirastolla. Muussa tapauksessa ollaan suoraan yhteydessä valmistaa opetusta järjestävän koulun rehtoriin. Valmistavaa opetusta järjestetään Koivuluodon koululla (rehtori Olli Kaisto, Puh. 044 439 3384, olli.kaisto [at] raahe.fi).

Suomi toisena kielenä -opetus

Oppilas voi opiskella suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärää, jos hänen äidinkielensä ei ole suomi, ruotsi tai saame tai hänellä on muutoin monikielinen tausta.
S2-oppimäärää opiskelevan oppilaan suomen kielen peruskielitaidossa on puutteita jollakin tai joillakin kielitaidon osa-alueilla, jolloin oppilaan osaaminen ei anna vielä edellytyksiä yhdenvertaiseen kouluyhteisön jäsenenä toimimiseen päivittäisessä vuorovaikutuksessa ja koulutyöskentelyssä tai oppilaan suomen kielen taito ei anna vielä edellytyksiä suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän opiskeluun.

S2 -oppimäärä eroaa tavoitteiltaan ja sisällöiltään suomi äidinkielenä -oppimäärästä. S2 -opetuksen keskeinen tavoite on, että oppilas saavuttaa perusopetuksen loppuun mennessä mahdollisimman hyvän suomen kielen taidon kaikilla kielitaidon osa-alueilla, pystyy opiskelemaan täysipainoisesti kaikkia perusopetuksen oppiaineita ja että hänen on mahdollista jatkaa opintojaan perusopetuksen jälkeen.

Hakeminen ja opetus

Kunkin oppilaan tarpeen suomi toisena kielenä -oppimäärään määrittävät oppilasta opettavat opettajat yhdessä. S2 -oppitunnit ovat tarkoituksenmukaista pitää suomi äidinkielenä -tuntien aikana, jolloin näiden aineiden viikkotuntimäärä on sama. Tarvittaessa opetus voidaan järjestää myös muina lukujärjestykseen sopivina aikoina.  Oppilaan edistymistä ja suoriutumista arvioidaan suhteessa S2 -oppimäärän tavoitteisiin ja kriteereihin riippumatta siitä, minkä opetusryhmän yhteydessä kyseinen opetus on järjestetty. Oppilas voi siirtyä opiskelemaan suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän mukaan, kun hän on saavuttanut riittävät edellytykset sen tavoitteiden mukaiseen opiskeluun.

Oman äidinkielen opetus

Raahessa pyritään tarjoamaan maahanmuuttajataustaisille oppilaille oman äidinkielen opetusta opetussuunnitelmaa täydentävänä opetuksena kahden vuosiviikkotunnin laajuisena. Oman äidinkielen opinnoista annetaan erillinen sanallinen arviointi todistuksen liitteenä. Opetusta tarjotaan ilmoittautumisten perusteella, mikäli osallistujia on riittävästi. Lisätietoja antaa oman koulun rehtori. 

Muualla verkossa

Oman äidinkielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi
(Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, liite 3)