Retkellä viinapolulla
Ajoimme useita kertoja ohi “Kastellin jätinkirkko” -kyltistä ja heräsi kiinnostus mikä ihme on jätinkirkko? Wikipedian mukaan jätinkirkkojen tarkoitusta ei varmuudella tunneta, mutta niiden on tulkittu olevan muun muassa muinaisia linnoituksia, uhripaikkoja, poroaitauksia, hylkeenlihan kylmävarastoja, asuinrakennusten perustuksia tai tähtitieteellisiä observatorioita. Olipa sen verran monipuolinen kirjo käyttötarkoituksia, että piti lähteä ihan varta vasten katsomaan miltä rakennelma näyttää.
Joten keväällä pakkasimme teini-ikäisen pojan kanssa hunajateetä termariin, teimme voileivät ja lähdimme retkelle. Parkkipaikka löytyi helposti opastuksen avulla. Kesällä lähistöllä palvelee myös Ruusumuorin kesäkahvila, joten toinenkin vierailu tänne täytyy tehdä sitten kun kahvila on avoinna.
Oikea polku oli aluksi hieman hakusessa, mutta kun polun pää löytyi, sillä oli helppo pysyä. Tykkäsimme erityisesti tarinoista, joita polun varren opastaulut kertovat. Me ainakin pysähdyimme taulut tutkimaan tarkasti.
Pari kilometriä pitkä viinapolku on aikanaan ollut reitti kahden eläkeläisvaarin syytinkitalojen välillä. Polku on ollut ilmeisen tärkeä aikana, jolloin vain toisessa talossa on ollut lupa viinan polttoon, ja viinanpersoutta on tarvottu metsän halki talosta toiseen – tai ainakin polun puoliväliin, viinapolunristeykseen, jossa olevan ison kiven alle oli viinakset piilotettuna.
Myös tarina paskarämeestä jäi mieleen. Ennen on kyllä pitänyt nähdä ihan erilailla vaivaa sekä polttopuun että peltomaan hankkimiseksi. 1920-luvulla suo on hankittu tarkoituksena kuivata se peltomaaksi, mutta suosta paljastui yllätys: suo oli täynnä sinne kaatunutta tukkimetsää. Tukkeja oli jopa monessa kerroksessa ja suon raivaamiseen osallistui väkeä kaupungista asti. Puu oli kuumaa polttopuuta ja moni työmies keräsi suolta itselleen talven lämmityspuut. Ja sai raskaassa työssä kuorrutettua itsensä todella likaiseksi, mistä juontaa nimi paskaräme.
Mutta se jätinkirkko sitten. Se näyttää kehän muotoon kasatulta kivikolta. Kirkko, jossa on matalahko kivikehä seininä ja avara taivas kattona. Ei tosiaan tämän retken kohokohta meille, mutta ihmettelemisen arvoinen rakennelma toki.
Erityiskiitos ja hatunnosto Lasikankaan kyläyhdistykselle, joka on kunnostanut polut noin 6 km rengasreitiksi!
–Tiina
Kirjoittaja on tullin tuoma osa-aikaraahelainen, jolla on kakkoskoti Ruottalonlahdella. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020 osana silloista asukasmarkkinointikampanjaa.