Kinosalonki Sofia valittiin Pohjois-Pohjanmaan vuoden järjestöteoksi

Kinosalonki Sofia valittiin Pohjois-Pohjanmaan vuoden järjestöteoksi

Raahen elokuvakulttuuri ry on saanut maakunnallista tunnustusta työstään saavutettavan kulttuurin edistämiseksi. Yhdistys palkittiin Pohjois-Pohjanmaan vuoden 2026 järjestötekona Kinosalonki Sofian toiminnasta. Tämän vuoden palkinnon teemana oli Kynnyksetön kulttuuriteko. Voittaja julkistettiin Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä Oulussa tiistaina 3.11.2026.

Palkintoperusteluissa kiitettiin erityisesti Kinosalonki Sofian laajaa yhteistyötä, nuorille tarjottavia harjoittelumahdollisuuksia ja osallisuuden vahvistamista. Toiminta tuo kulttuuria kaikenikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ulottuville sekä vie elokuvia aktiivisesti myös Raahen kyliin ja yhteisöihin.

Vuoden järjestöteko valittiin nyt kahdeksannen kerran.

Raahen kaupunki onnittelee lämpimästi hienosta maakunnallisesta tunnustuksesta!

Mies hymyilee kunniakirjan ja kukkakimpun kanssa.
Raahen elokuvakulttuuri ry:n toiminnanjohtaja Tatu Hirvonen. Kuva: Leena Törmälä.

Jaa sosiaalisessa mediassa