Kutsu perhepäivähoidon lakkauttamista koskevaan kuulemistilaisuuteen 15.10.2025

Kutsu perhepäivähoidon lakkauttamista koskevaan kuulemistilaisuuteen 15.10.2025

Raahessa valmistellaan parhaillaan vuoden 2026 talousarviota. Osana tätä työtä käydään läpi myös varhaiskasvatuksen palveluita ja tutkitaan, millaisia palveluita tarvitaan ja kuinka paljon.

Viime vuosina syntyvyys Raahessa on ollut laskussa, ja se näkyy myös varhaiskasvatuksessa siten, että lapsia on vähemmän kuin ennen. Tämä tarkoittaa, että meidän täytyy tarkastella palveluita uudelleen ja miettiä, miten ne vastaavat nykyistä tarvetta.

Yksi vaihtoehto, jota nyt pohditaan, on kunnallisen perhepäivähoidon lakkauttaminen 31.7.2026 jälkeen. Tällä muutoksella voitaisiin tiivistää toimintaa suhteessa todelliseen lapsimäärään ja säästää kustannuksissa. Samalla voitaisiin vastata tulevaisuuslautakunnan asettamiin taloudellisiin tavoitteisiin.

Avoin kuulemistilaisuus 15.10.

Osana päätöksenteon valmistelua järjestetään avoin kuulemistilaisuus, jossa huoltajilla, henkilöstöllä ja muilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus saada lisätietoa ja esittää näkemyksiään.

Tilaisuuden ajankohta ja paikka

  • keskiviikkona 15.10.2025
  • kello 17.00
  • Brain Center, 1. kerroksen luentosali, osoitteessa Rantakatu 5, Raahe

Tilaisuudessa esitellään:

  • esitys perhepäivähoidon lakkauttamisesta ja siihen liittyvät perustelut
  • lasten siirtymävaihtoehdot
  • vaikutukset henkilöstöön
  • aikataulu ja mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon.

Tärkeää on huomata, että lopullista päätöstä ei ole vielä tehty 

Talousarvioehdotus ja perhepäivähoidon lakkauttaminen on hyväksytty tulevaisuuslautakunnan käsittelyssä 24.9., jolloin lautakunta myös valtuutti varhaiskasvatuspäällikön käynnistämään neuvottelut perhepäivähoitajien siirtymisestä varhaiskasvatusyksiköihin. Loka-marraskuun aikana asia siirtyy kaupunginhallitukselle ja sen jälkeen kaupunginvaltuustolle. Vasta kun valtuusto on hyväksynyt talousarvion ja tiedetään, mihin toimiin asiassa ryhdytään, pystytään asiasta tiedottamaan tarkemmin vanhemmille ja perhepäivähoitajille.

Jos perhepäivähoito päätetään lakkauttaa, kaikille lapsille järjestyy hoitopaikka päiväkodista. Vanhemmat voivat siinä vaiheessa ilmoittaa toiveensa hoitopaikasta Daisy-järjestelmän kautta.

Mielipiteet ja lausunnot

Tilaisuuden lisäksi asukkailla on mahdollisuus toimittaa kirjallisia mielipiteitä ja lausuntoja päätöksentekoon keskiviikkoon 29.10.2025 mennessä. Mielipiteet ja lausunnot voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen varhaiskasvatuspalvelut [at] raahe.fi (varhaiskasvatuspalvelut[at]raahe[dot]fi).

Lisätietoja antavat:

vt. varhaiskasvatuspäällikkö
Sanna Ilmakangas
sanna.ilmakangas [at] raahe.fi (sanna[dot]ilmakangas[at]raahe[dot]fi) 

opetus- ja kasvatusjohtaja
Pauliina Kanervo
pauliina.kanervo [at] raahe.fi (pauliina[dot]kanervo[at]raahe[dot]fi) 

Tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja
Elsi Ylikulju 
ext-elsi.ylikulju [at] raahe.fi (ext-elsi[dot]ylikulju[at]raahe[dot]fi)

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Sari Pekkala 
ext-sari.pekkala [at] raahe.fi (ext-sari[dot]pekkala[at]raahe[dot]fi)

Tervetuloa tilaisuuteen keskustelemaan ja tuomaan näkemyksesi esiin.

Graafinen kuva, jossa raahen kypärä.
Kuva: WTF Design.

Jaa sosiaalisessa mediassa