Lepistön patsaspuiston rakentaminen katkaisee puistokäytävän kirjaston takana
Lepistön patsaspuiston rakentaminen katkaisee puistokäytävän kirjaston takana
Kesän inspiroivin työmaa rakentuu kirjaston ja keskusleikkipuiston väliin, kun Matti Lepistön taiteelle rakennetaan oma puistoalue. Nyt rakennetaan pohjat valmiiksi, että ensi kesän Pekanpäivillä voidaan pitää juhlavat avajaiset. Tuotteliaan taiteilijan teoksista on koottu pieni otanta, joka on suunnattu erityisesti lasten ja lastenmielisten mielikuvitusta innostamaan ja pohtimaan taiteilijan ajatuksia luomistyössään. Esillä on peikkoja, ihmishahmoja ja runsaasti eläimiä, sekä ihan mielikuvituksellisia hahmoja.
Nyt suljemme yhden puistokäytävän suojataksemme työmaan muulta liikenteeltä. Kulku Vanhan Paloaseman P-alueen nurkalta pääkirjaston parkkipaikalle sujuu nätisti puistopolkua Kekkosen patsaan selän takaa. Työmaa-alueelle on pääsy kielletty turvallisuussyistä. Alueella liikkuu maansiirtokalustoa, joten huomioidaan toisemme ja pysytään turvallisen etäisyyden päässä liikkuvista työkoneista.
