Talousveden keittokehotus puretaan Lampinsaaressa - Vettä voi käyttää normaalisti
Talousveden keittokehotus puretaan Lampinsaaressa - Vettä voi käyttää normaalisti
Talousveden keittokehotus puretaan ja verkostovettä voidaan käyttää normaalisti. Jos veden käyttö on ollut kiinteistöllä vähäistä, vedenkäyttäjiä suositellaan juoksuttamaan vettä sen aikaa, että vesi on kylmää eikä veden lämpötila enää laske.
Talousvesiverkostoon jätetään pieni ylläpitoklooraus ja se voi aiheuttaa klooriin liittyviä maku- ja
hajuaistimuksia. Klooraamisesta pyritään luopumaan 1-2 viikon kuluessa. Vesilaitos seuraa veden laatua tihennetysti lähiviikkojen ajan.
Juomavettä voi myös noutaa Vihannin Salesta kaupan aukioloaikojen puitteissa, osoitteessa Asematie 6. Klooraus ei vaikuta Vihannin Salen juomaveden laatuun.
Häiriötilanteen syyksi on varmistunut runkovesijohdon rikkoontuminen ulkopuolisten kaivuutöiden seurauksena 25.11.2025. Tämän vuoksi annettiin keittokehotus ja aloitettiin vesijohtoverkoston huuhtelu. Huuhteluista huolimatta, talousveden laadun seurannassa havaittiin toistuvasti koliformisia bakteereita osassa verkostoa. Keittokehotuksen pitkittymisen vuoksi vesilaitos aloitti koko Lampinsaaren vesijohtoverkoston klooraamisen perjantaina 19.12.2025. Klooraamisen jälkeen koliformisia bakteereita ei ole enää havaittu talousvedessä. Talousvesinäytteitä on kerätty päivittäin ja tulosten perusteella on voitu varmistaa verkoston puhdistuminen.
Häiriötilanteeseen liittyvä tiedottaminen päättyy.
Tiedotteet ovat luettavissa Raahen kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.raahe.fi/ajankohtaista sekä Vihannin Veden kotisivuilta osoitteessa www.vihanninvesi.fi
