Avantouintipaikan uusi pumppu on saatu asennettua ja avantoa pystyy jälleen käyttämään. Avantouintiavaimen voi lunastaa Kuntokeidas Vesipekan infopisteeltä.
Ollinkalliontie välillä Pajuniityntie-Muurarinkatu on suljettu ajoneuvoliikenteeltä alikulkutunnelin rakentamisen vuoksi. Lisäksi suljettuna on edelleen Yrittäjäntien suuntainen ulkoilureitti sekä...
Raahen seudulle ollaan muodostamassa alueen kasvuun ja kehittymiseen johtava elinvoimastrategia vuosille 2024-2030, jonka toteuttamiseen kaikki alueen toimijat voivat sitoutua.
...
Metsähallitus järjestää Perämerellä etenevästä Ebba-merituulivoimahankkeesta avoimen yleisötilaisuuden Raahessa
torstaina 7.12.2023 klo 18–19 Raahen pääkirjastolla, os. Rantakatu 45....
Valtioneuvosto teki tänään 23.11.2023 periaatepäätöksen Suomen yleisiä vesialueita koskevan huutokauppamenettelyn käynnistämisestä viidellä merituulivoima-alueella. Periaatepäätöksen myötä...
Ollinkalliontie välillä Pajuniityntie-Muurarinkatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä maanantaista 27.11.2023 alkaen. Sulku kestää arvion mukaan torstaihin 30.11.2023 asti. Lisäksi suljettuna on...
Piehinginjoen tilaa selvitettiin Piehingin osakaskunnan, SSAB:n, Raahen kaupungin, ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteishankkeena kesällä 2022. Selvityksen tekemisen tarvetta vauhditti...
Raahen jäteasema Kiiluntiellä on suljettuna tiistaina 14.11. klo 7.30-11.00 välisen ajan henkilöstön koulutuksen vuoksi.
Pahoittelemme sulusta aiheutunutta haittaa.
- ...
Purkutelakan rakentaminen Raahen sataman laajennusalueelle ja liiketoiminnan käynnistäminen vaatisi 60 – 70 MEUR investoinnin. Investoinnin avulla syntyisi purkutelakka, jossa alukset purettaisiin...
Kuulutukset
Kuulutus / Mettalanväylän katusuunnitelma nahtaville 2.5. - 20.5.2024
Päätös meluilmoituksesta koskien radan kunnossapitotyötä ajalla 1.5._15.11.2024, NRC Group Finland Oy
Puhuri Oy on toimittanut Maanmittauslaitokselle lunastuslupahakemuksen, joka koskee Jylkänneva-Vaarainneva 110 kV voimansiirtojohtoa Raahen kaupungissa
Kuulutus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta annetusta päätöksestä, Uimahallintie 2, Raahe
Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa/Asuin- ja saunarakennus, autosuoja ja maalämpöjärjestelmä / Julkipanoilmoitus 15.4. - 16.5.2024
Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa/ Asuin- ja saunarakennus sekä autosuoja / Julkipanoilmoitus 15.4. - 16.5.2024
Kuulutus: Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava, vireilletulo ja OAS
Ympäristönsuojelun kuulutukset
Varhaiskasvatuksen opettaja
07.05.2024
Työllisyysaluejohtaja
06.05.2024
Hanketyöntekijä
03.05.2024
Varhaiskasvatuksen opettaja
29.04.2024
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
29.04.2024
Erikoiskirjastovirkailija
25.03.2024
Laitoshuoltajan sijaisuudet (jatkuva haku)
25.03.2024
Ravitsemistyöntekijän sijaisuudet (jatkuva haku)
13.09.2023
Varhaiskasvatuksen lyhytaikaiset sijaisuudet
12.06.2023
Opettajien sijaisuudet lv. 2023 - 2024