vireillä

Raahen sataman osayleiskaava

Suunnittelualue sijoittuu Raahen Lapaluodon sataman, Raahen syväsataman ja SSAB:n terästehtaan alueelle. Suunnittelualue käsittää myös Kumpeleen, Heikinkarin, Matin, Pohjois-Lukkarilan, Etelä-Lukkarilan, Mitin, Täikarin, Porkkapauhan, Pertun, Keski-Heikin, Suolakiven ja Ruismatalan saaret, Kuljunniemen alueen, osan Kuljunlahtea sekä merialueen.

Osayleiskaava

Suunnittelualueen maapinta-ala on pääosin teollista tehdasympäristöä sekä saaristoa, jossa ei ole loma-asutusta. Suunnittelualueen mantereen puolelle sijoittuu kolme asuinrakennukseksi luokiteltua rakennusta. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Raahen saariston (FI1104600) Natura 2000 -alueeseen ja kaakkoiskulmalla pieneltä osin Kuljunmäen niityn (FI1104602) Natura 2000 -alueeseen. Suunnittelualueen länsipuoli kuuluu laajasti rantojensuojeluohjelman alueeseen (Raahen saaristo), jonka läntisin osa on myös valtion muita suojelualueita.

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 2111 hehtaaria, josta noin puolet on vesipinta-alaa.

Suunnittelualueen maanomistajia ovat mm. Raahen kaupunki, Suomen Valtio (hallinnointi Metsähallituksella), Saloisten jakokunta (osakaskunta), SSAB ja Fingrid Oyj.

Sataman ja sen lähiympäristön kehittäminen on tärkeää Raahen tulevaisuudelle etenkin teollisuuden ja logistiikan sekä elinkeinoelämän kannalta. Osayleiskaavan suunnittelun tavoitteet on selostettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS).  

Osayleiskaava laaditaan konsulttityönä (Ramboll Finland Oy) jota ohjaa Raahen kaupungin kaavoitus.

Raahen sataman osayleiskaava sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2023 ja 2024. Kehittämislautakunta hyväksyi laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja päätti osayleiskaavan vireilletulosta 7.5.2024 § 65. Vireilletulosta ilmoitettiin 15.5.2024.

OAS:sta on mahdollista jättää palautetta koko kaavaprosessin ajan. Virallinen palaute tulee jättää omalla nimellä, kirjallisena ja allekirjoitettuna. Palautteen voi jättää kaavoituksen postiosoitteeseen (Rantakatu 8 C, 92100 Raahe), sähköpostilla kaavoitus [at] raahe.fi tai Kommentoi kaavaa –lomakkeella.

Suunnittelutyötä koskevia asiakirjoja

Taustakartalla esitettynä osayleiskaavanrajaus.

Käsittelyvaihe

vireille tulo
luonnos
ehdotus
hyväksyminen

Lisätietoja
Kaavoituspäällikkö
Anu Syrjäpalo

Kaavasuunnittelija
Mathias Holmén