Opiskelu

Opiskelu

Perusopetuksella on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. 

Peruskoulussa oppilas suorittaa oppivelvollisuutensa ja saa päättötodistuksen myötä jatko-opintokelpoisuuden. Kuuden ensimmäisen vuoden aikana opetusta antaa pääsääntöisesti luokanopettaja, joka opettaa kaikkia tai useimpia aineita. Kolmen ylimmän luokan opetus on lähtökohtaisesti aineenopetusta, jolloin eri oppiaineita opettavat asianomaisten aineiden opettajat.