Raahen kaupungin peruskoulujen ja lukion koulutyön alkaminen lukuvuonna 2026–2027
Koulutyö alkaa keskiviikkona 12.8.2026
1.-9 luokat klo 9.00
Poikkeavat aloitusajat:
1.-9 luokat klo 9.00
Poikkeavat aloitusajat:
Yrityksen arki vaatii jatkuvaa päätöksentekoa, paineensietokykyä ja kykyä johtaa itseään. Avainhenkilöiden hyvinvointi on suoraan yhteydessä yrityksen tulokseen, kasvuun ja kestävyyteen.
Raahessa ruoppausluiskat ovat paikoitellen muokkautuneet aallokon ja virtausten vaikutuksesta siten, että haraussyvyys ei täyty koko väyläalueella reunalinjojen läheisyydessä.
Alaikäisten öinen ilkivalta on jälleen alkanut rehottaa. Sunnuntain ja maanantain välisenä aamuyönä kaksi nuorta sytytteli keskusleikkipuiston trampoliinien vierellä olevalle hiekkatekonurmelle nuotion. Poliisit ottivat tuoreeltaan tekijät hoiviinsa, ja asia on sovittu huoltajien kanssa korvattavaksi. Seuraavana yönä kymmenkunta alle 15-vuotiasta riehui Härkätorilla repien istutuksia. Huolestuttavinta oli, että iso lauma niin nuoria vandalisoi varhaiseen aamuun asti kenenkään huoltajan kaipaamatta jälkikasvuaan. Valvontakameran nauhoituksen mukaan viimeiset poistuivat aamu viiden jälkeen.
Valokuituverkon asennustöiden vuoksi Palokunnankatu suljetaan jälleen öiseen aikaan ensi maanantaina 20.7.2026 klo 21:00 - 00:00 välisenä aikana
Töistä huolimatta tietä pääsee liikennöimään, sillä työ tehdään yksi ajokaista kerralla. Toki toisen kaistan sulku hidastaa liikennettä. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa meluhaittaa ja liikennöinnin hidastetta.
Härkätorilla iloitaan uudesta esiintymislavasta, jolla koko torin ilme ja toiminnallisuus saivat mukavan piristysruiskeen. Torstaitoreille kannattaa lähteä laulamaan tai vain kuuntelemaan yhteislauluja. Perjantaina tarjolla on tarjolla hengellisyyttä konsertin muodossa. Lava pääsee siis heti tuoreeltaan hyvään käyttöön.
Niittykadun leikkipuisto on saanut aidat ympärilleen turvaamaan pienten ja usein perin vikkelien leikkijöiden pysymistä puistossa. Puisto on nyt avattu käyttöön, vaikka pientä asennustyötä vielä tehdäänkin salpojen ja tolppien hattujen osalta.
Tulemme aitaamaan myös muita leikkipuistoja käytettävissä olevien resurssien mukaa useana vuonna tästä eteenpäinkin.
Huoli läheisen päihteidenkäytöstä tai pelaamisesta voi herätä kenelle tahansa. Maksuton Ensihuoli-koulutus tarjoaa käytännön keinoja tunnistaa huoli ja ottaa se puheeksi kunnioittavasti ja toista tukien.
Koulutuksessa käsitellään huolen tunnistamista, puheeksi ottamista ja varhaista puuttumista. Sisällöt soveltuvat sekä päihteidenkäytöstä että pelaamisesta syntyneen huolen käsittelyyn. Koulutus sisältää keskustelua ja käytännön harjoituksia.
Oulu2026-vuosi on nyt puolivälissä, ja Raahessa kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ja tuntuu erittäin vahvasti.
Kesäkuu toi mukanaan kaksi Raahen Oulu2026-vuoden suurta kokonaisuutta. Ensimmäisenä avautui 13. kesäkuuta raahelaislähtöisen muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen Kauneuden kosketus -juhlanäyttely. Ensimmäistä kertaa uransa aikana Pohjalainen toi näin mittavan näyttelykokonaisuuden synnyinkaupunkiinsa – eikä vain yhteen, vaan peräti kolmeen kohteeseen.
Oulu2026-vuosi on nyt puolivälissä, ja Raahessa kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ja tuntuu erittäin vahvasti.
Kesäkuu toi mukanaan kaksi Raahen Oulu2026-vuoden suurta kokonaisuutta. Ensimmäisenä avautui 13. kesäkuuta raahelaislähtöisen muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen Kauneuden kosketus -juhlanäyttely. Ensimmäistä kertaa uransa aikana Pohjalainen toi näin mittavan näyttelykokonaisuuden synnyinkaupunkiinsa – eikä vain yhteen, vaan peräti kolmeen kohteeseen.