Galleria Myötätuulen kevätkausi 2019

Galleria Myötätuulen keväässä nähdään monipuolinen kattaus taidetta – erityisen paljon tarjolla tulee olemaan valokuvia.

Tammikuussa galleriassa jatkaa jo ennen joulua avattava Kajaanin kuvataiteilijat ry:n vuosinäyttely. Kuvataiteilijoita yhdistyksessä on lähes 70 – mukana on niin ammattilaisia kuin harrastelijoitakin.

Helmikuussa nähdään paikallista taidetta, kun vihantilainen kuvataiteilija ja luontoharrastaja Outi Vilminko tuo näyttelynsä Kapina Galleria Myötätuuleen. Näyttely sisältää valokuvia ja installaatioita Pohjois-Pohjanmaan maaseudulta. Hän kuvaa näyttelynsä teemaa seuraavasti: ”Ilmasto muuttuu. Sadetta, myrskyjä, jäätyneitä pisaroita heinissä, sakeaa sumua, rehottavat sammalet valtaamassa ihmisten kätten töitä. Ihmisen kuvitelmista huolimatta luonto ottaa lopulta omansa.”

Maaliskuussa jatketaan luotokuvien parissa Oulun taidemuseon kiertonäyttelyn parissa. Jorma Luhdan Vaeltajat – Valokuvia tunturiylängöiltä perustuu hänen samannimisen valokuvakirjansa kuviin. Haukiputaalainen Luhta tunnetaan paitsi mestarillisena luontokuvaajana myös eloisana kertojana. Keskeinen idea Vaeltajat-kirjaprojektissa oli vaeltaa mahdollisimman paljon Pohjoismaiden tunturiylängöillä omin lihasvoimin, siis kävellen ja hiihtäen. Luhta kuvitteli löytävänsä Pohjolan viimeiset koskemattomat erämaat, mutta toisin kävi.

Huhtikuussa saamme vieraita etelästä: Turun AMK:n Taideakatemiasta valmistuneet N. A Hermunen ja Heidi Anniina Mattila tuovat maalausnäyttelynsä Poispesty. Näyttely esittelee niin abstraktia kuin esittävääkin maalausta: taiteilijoiden työtä yhdistää värien keskeisyys ja ihmisen osan – tai osaamattomuuden – pohdinta.

Toukokuussa Raahe-opisto osallistuu näyttelyllään juhlistamaan Raahe 370 -juhlavuotta. Kulttuuripalveluiden väki ennakoi jälleen vuoden suosituinta näyttelyä eli luvassa on valtava määrä erilaisia tekniikoita ja värien ilottelua.

Kesäkuussa saamme vieraaksi Joensuun taiteilijaseuran, joka järjestää vuosittain jäsenilleen yhden kattavamman näyttelyn – tänä vuonna siis Raahessa. Näyttely kantaa teemaa Itä / Länsi ja siinä tullaan näkemään mm. maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja installaatioita.

Pekanpäivillä avataan Galleria Myötätuulessa raahelaislähtöisen Sanna Krookin Teräsmiehen tytär -näyttely. Krook on kuvannut teräsmiehen tyttären silmin vuoden 2018 aikana Raahessa SSAB:n terästehtaalla sen kiehtovaa miljöötä, tehtaalla työskenteleviä ihmisiä sekä tehtaan ympärille kasvanutta 70-luvun omakotitalotaajamaa Raahessa. Kuvat on kuvattu keskikoon kameralla filmille. Dokumentaarinen valokuvanäyttely on esillä Raahessa Pekanpäiviltä elokuun puoliväliin saakka.

Galleria Myötätuuli on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10-17.

Tammikuu                           

Kajaanin kuvataiteilijat ry

Helmikuu                            

Outi Vilminko: Kapina

Maaliskuu                           

Jorma Luhta – Vaeltajat

Huhtikuu                             

Heidi Mattila & Leevi Hermunen

Toukokuu                            

Raahe-opisto: Raahe 370

Kesäkuu                               

Joensuun taiteilijaseura: Itä / Länsi

Heinä-elokuu                       

Sanna Krook: Teräsmiehen tytär

Sanna Krookin kuva SSAB:n masuunista
Sanna Krook

Jaa sosiaalisessa mediassa