Hei ympäristöluvanvarainen toimija!

Ympäristövahinkorahasto aloittaa toimintansa 1.1.2025. Se korvaa öljysuojarahaston ja pakollisen ympäristövahinkovakuutusjärjestelmän. Rahasto maksaa korvauksia ympäristön pilaantumisen torjunnasta ja ennallistamisesta aiheutuneista kustannuksista sekä vahingoista, joita ei voida periä vastuulliselta taholta esimerkiksi maksukyvyttömyyden vuoksi. Rahaston varat kerätään veroluonteisilla ympäristövahinkomaksuilla. 

Suurin osa ympäristönsuojelulain perusteella lupa-, ilmoitus ja rekisteröintivelvollisista toiminnoista ovat maksuvelvollisia. Toiminnanharjoittaja, joka harjoittaa ympäristönpilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa, on maksuvelvollinen.

Maksu on joko kertaluonteinen tai vuosittainen. Sen suuruus on arvioitu toimialakohtaisesti ympäristön pilaantumisen vaaran mukaan. Kertamaksujen kerääminen alkaa vuonna 2025 ja vuosimaksujen kerääminen alkaa vuonna 2026. Vuosimaksu kohdistuu aina edellisenä vuonna harjoitettuun toimintaan. Kertamaksun suuruus on 400 euroa, jota kannetaan pääosin toiminnoilta, joita valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. 

Ympäristövahinkomaksun kantaminen ei lähtökohtaisesti edellytä toiminnanharjoittajalta toimenpiteitä. Maksunkantoviranomainen toimittaa maksupäätöksen ja laskun maksuvelvollisille toiminnanharjoittajille.

Ympäristövahinkomaksua kantaa Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Maksunkantoviranomainen lähettää vuoden 2025 aikana maksupäätökset niille toiminnanharjoittajille, jotka kuuluvat kertamaksun piiriin. Lasku toimitetaan myöhemmin erikseen.

Lue lisää ja tarkista maksuvelvollisuutesi verkkosivulla https://www.ymparisto.fi/fi/luvat-ja-velvoitteet/ymparistovahinkomaksu

Ympäristövahinkorahaston maksunkantoviranomainen 
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Alvar Aallon katu 8, PL 156, 60101 Seinäjoki 
Sähköposti: yvr [at] ely-keskus.fi 
Verkkosivut: https://www.ymparisto.fi/fi/luvat-ja-velvoitteet/ymparistovahinkomaksu

-Raahen kaupungin ympäristövalvonta-

Pekkatori joulun aikaan

Jaa sosiaalisessa mediassa