Nahkurinkuja suljetaan liikenteeltä tiistaiksi.

Nahkurinkuja on huomenna 1.8.2023 suljettuna virka-aikana uudistustöiden vuoksi.  Kauppakadun päässä liikenneturvallisuutta oleellisesti vaarantaa kujalta tulijoiden erittäin huono näkyvyys Kauppakadulle. Kujan laidan pensasaidat ovat levenneet niin reilusti, että ne raapivat autojen kylkiä. Vuosien saatossa pensasaitaan on linnut levittäneet tuomia ja punaherukkaa, joten uudistusta tarvitaan. 
Otamme eteläpuolisen osan aitaa pois ja mataloitamme pohjoispuolen pensasaitaa reilusti Kauppakadun puoleisesta päästä. Tähän ratkaisuun on päädytty useiden valitusten, läheltä-piti -tilanteiden ja vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen. Pelkästään leikkaamalla parikin kertaa kesän aikana voidaan keinotekoisesti pitää aitaa pienempänä, mutta siperianhernepensaan kasvuvauhti ja -tapa pyrkiä levittäytymään tarkoittaa jatkuvaa sotatilaa. Jokavuotinen härmäkin äityy rumentamaan lehtiä sen herkemmin mitä useammin pensasta leikataan. Tästä syystä ei ole erityisen hyvä laji leikattavaksi aidaksi. Siis poistamme eteläpuolen pensasaidan ja siistimme jäljet. Iso pihlaja ja aidan takana kasvavat nuoret pilaripihlajat jäävät paikalleen.
Kuntatekniikka, kunnossapito- ja rakentaminen yksikkö
 

Nahkurinkuja.
Nahkurinkuja on vain pari metriä leveä Kauppakadun päässä.

Jaa sosiaalisessa mediassa