Raahen Meripäivät sekä Pekanpäivien yleisötilaisuudet perutaan tältä kesältä – kielto ei vaikuta tällä hetkellä loppukesän tapahtumiin

Suomen hallitus linjasi keskiviikkona, että kaikki yli 500 henkilön yleisötapahtumat tulee perua heinäkuun 2020 loppuun saakka. Linjauksen taustalla on koronaviruksesta johtuva COVID-19-epidemia ja sen leviämisen rajoittamiseen tähtäävät toimenpiteet.

Raahen kaupunki on hallituksen linjauksen mukaisesti päättänyt, että kesäkuun lopulla perinteisesti järjestettävien Pekanpäivien kaikki yleisötilaisuudet perutaan. Pekanpäiviä organisoiva kulttuuripalvelut selvittää nyt yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa, voitaisiinko osaa Pekanpäivien ohjelmasta järjestää esimerkiksi livestriimauksina verkossa.

Sen sijaan Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät perutaan tältä vuodelta kokonaan. Meripäivät oli tarkoitus järjestää heinäkuun toisena viikonloppuna.

Loppukesää linjataan myöhemmin – Raahen Pimiöiden järjestäminen varmistuu kesäkuun alkuun mennessä

Eilen julkistettu isojen yleisötapahtumien kielto ei vaikuta tällä hetkellä elokuussa järjestettäviin tapahtumiin. Hallitus arvioi loppukesän yleisötapahtumien kohtaloa kesäkuun alussa. Elokuun viimeiselle viikonlopulle suunniteltua Raahen Pimiät -tapahtumaa ei tässä vaiheessa peruta. Raahen Pimiöiden osalta järjestelyistä ja ohjelmakokonaisuuksista tiedotetaan viimeistään kesäkuun alussa sen jälkeen, kun ohjelmantuottajien ja näytteilleasettajien halukkuutta osallistua tapahtumaan on selvitetty ja valtakunnallinen linjaus yleisötilaisuuksista elokuun osalta ratkeaa.

Lisätietoja

Kulttuurikoordinaattori Anna Kippola (Pekanpäivät)

puh. +358 44 439 3330

anna.kippola [at] raahe.fi

Kehittämisen toimialajohtaja Pasi Pitkänen (Raahen Meripäivät ja Raahen Pimiät)

puh. +358 40 135 6750

pasi.pitkanen [at] raahe.fi

Pekkatorilla Pekanpäivillä 2017.
Pekanpäiviä on vietetty perinteisesti kesäkuun lopulla ja Meripäiviä heinäkuun toisena viikonloppuna.Kuva: Raahen kaupunki / Saara Böök.

Jaa sosiaalisessa mediassa