Tukiluokka aloittaa toiminnan 14.3.2022

Raahen opetustoimeen perustetaan 14.3.22 alkaen väkivaltaisesti käyttäytyvien lasten Tukiluokka. Tukiluokka toimii Pitkänkarin koulun tiloissa. Tukiluokan tiimissä toimivat luokanopettaja, koulunkäynninohjaaja sekä psykiatrinen sairaanhoitaja.

Tukiluokka on tarkoitettu 0-6 lk. oppilaille (koskee myös päiväkotien eskareita), joita voi olla kuukauden mittaisella jaksolla kerrallaan 4 - 6. Yläluokkien oppilaita voidaan ottaa luokkaan, mikäli pienempiä lapsia ei ole jaksolla samanaikaisesti. Jakson aikana tehdään tiivistä yhteistyötä kodin, lähettävän koulun/esiopetusryhmän sekä sosiaalitoimen ja perheneuvolan kanssa.

Tukiluokalle siirtyminen tapahtuu rehtorin/koulunjohtajan/päiväkodin johtajan aloitteesta neuvonpidon kautta, jos koulun tai päiväkodin omat tukitoimet eivät enää riitä.

Toiminnan tavoitteena on, että lapsi palaa Tukiluokka-jakson jälkeen omaan luokkaansa / esiopetusryhmäänsä ja tukitoimia on saatu käynnistettyä.

Mikäli Tukiluokassa ei ole lapsia, tiimin jäsenet jalkautuvat varhaiskasvatuksen ja koulujen ryhmiin, joissa on väkivaltaisesti käyttäytyviä lapsia.

Lisätietoja

Pedagogisen tuen koordinaattori

Anita Paani


anita.paani [at] raahe.fi

Puh. 040 839 9002

Vastuurehtori

Anne-Maria Tokola


anne-maria.tokola [at] raahe.fi

Puh. 044 439 4353

Kuva: WTF Desing Oy.
Kuva: WTF Design Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa