Uutta kalustoa ruohon leikkaamiseen ja keräämiseen.

Ympäristönhoitoon on saatu uutta kalustoa. Kaikille tutuiksi tulleet oranssit Kubota-leikkurit ovat saaneet kaveriksi Iseki-merkkisen keräävän suurteholeikkurin. Isekin myötä saadaan kerättyä ruohonleikkuusilppu hyötykäyttöön. Puutarhuri tykkää kattaa kaikki istutusalueet hoitoa helpottamaan. Ruohosilpulla katetaan lähinnä perennapenkkejä. Kattamisen hyötynä on rikkaruohojen kitkemisen radikaali helpottuminen, istutusalustan kuivumisen esto sekä pintakompostonnin myötä kasvualustan biologisen aktiivisuuden lisääntyminen. Hyvin voiva maa tuottaa kasvua ja kukintaa parhaiten.

Keräävä leikkuri ratkaisee myös hanhenjätösten poistamisen ranta-alueilta. Syksyisin saamme lehdet ja roskat kerättyä puistoista ja jalkakäytäviltä. Yleinen puistojen siisteys nousee taas yhden pykälän tämän ansiosta - puutarhurilla on taas syytä leveään hymyyn!

 

Uusi keräävä ruohonleikkuri.
Uusi keräävä suurteholeikkuri auttaa merkittävästi puistojen hoidossa.

Jaa sosiaalisessa mediassa