Poikkeavia liikennejärjestelyjä Vihannin yhtenäiskoulun edustalla 8.-9.8.2022

Vihannin yhtenäiskoulun edustalla toteutetaan liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävä hanke alkuviikon aikana 8.-9.8.2022. 

Projektissa koululle pohjoisesta tuovaa pyörätietä levennetään noin 30 metrin matkalla ja Nujulanperäntien/Yläkouluntien risteysalue korotetaan ja korotuksen alueelle tehdään suojatie. Samassa yhteydessä vanha päällyste uusitaan koulun kohdalla .

Liikennejärjestelyt alueella voivat muuttua toteuttamisen aikana pikaisestikin ja käytössä on kiertoreittejä rakentamisen etenemisen mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään päiväkotilasten huomioimiseen ja liikenteen kulun mahdollistamiseen järkevästi myös tien loppupään asukkaiden osalta.

Pyydämme huomiomaan työmaaliikenteen ja pahoittelemme töistä aiheutuvaa häiriötä.

Kuntatekniikka

 

"Kartta tietyöalueesta"

Jaa sosiaalisessa mediassa