Uusi leikkipuisto Ruottalossa on avattu

Uusi Ruottalon leikkipuisto osoitteessa Rantakoto 8 on avattu leikkijöille. Navigaattoriohjelmat eivät vielä tunnista Ruottalon uusia katunimiä, mutta Holmintieltä kääntyy Ruottalonlahdenkatu, jota pitkin ajamalla saa hyvän ja avoimen näköyhteyden vasemmalla aukeavaan merimaisemaan ja uuteen leikkikenttään. Leikkipuiston on teemana on meri ja ranta kukkakedon äärellä. Puiston leikkivälineinä on keinuja, karuselleja, tasapainorata, hiekkalaatikko rekvisiitan keralla, jousieläimiä ja kaksi monitoimikiipeilylaitetta liukumäkineen sekä surffilautalelu. Puistossa on pöytä- ja penkkiryhmä, mutta istahtaa voi myös isoille kiville tai puiston penkille. Puistossa on roska-astia.

Viimeistelytyöt jatkuvat nurmikon kylvöllä ja muutama puu on istutettu paahteiseen puistoon varjoa tulevaisuudessa tuomaan. Hyvällä kelillä näkymässä merellä siintää Taskun pooki, eli viimeisen päälle maisemapaikalle on rakennettu uusi leikkipuisto. Ympärillä kasvaa runsaslajinen luonnonkukkaniitty. Työmaa-aidat on jätetty rajaamaan naapurin keskeneräinen rakennustyömaa leikkipuistosta turvallisuussyistä.

Raahen kaupungin alueidenhoidon asennustiimi toivottaa mukavia leikkihetkiä uudessa puistossa!

 

Ruottalon leikkipuisto.
Ruottalon leikkipuisto on teemaltaan meren rannalla olevan kukkaniityn inspiroima.

Jaa sosiaalisessa mediassa