Tapahtuma-avustus

Raahelainen rekisteröity järjestö tai yhdistys tai alueellinen rekisteröity järjestö/yhdistys, jolla on säännöllistä toimintaa Raahessa voi hakea tapahtuma-avustusta Raahen kaupungilta. Raahen kaupungin muiden toimielimien myöntämä toiminta-avustus ei ole este tapahtuma-avustuksen saamiseen. Kaikki kaupungin myöntämät avustukset tullaan kuitenkin huomioimaan avustuksien arviointia tehdessä.
Tapahtuma tulee toteuttaa Raahen kaupungin alueella ja tapahtuman on oltava kaikille avoin yleisötilaisuus. Tapahtuman tulee tukea asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Työnvälityspalvelut työnantajalle

Työnantajana saat työvoimaviranomaiselta neuvontaa ja apua avoimen työpaikan täyttämiseen sekä tietoa alan työnhakijoista ja työmarkkinatilanteesta. Työnantajille voidaan myöntää taloudellista tukea silloin, jos työhön palkattava henkilö on työtön tai henkilön vamma tai sairaus edellyttää muuta tukea.

Työnvälityspalveluja työnantajille ovat esimerkiksi työpaikkojen julkaiseminen, tiedon välittäminen avoimista työpaikoista, työnhakijaehdokkaiden haku ja esittely sekä rekrytointitilaisuuksien järjestäminen.

Yhteishankintakoulutus

Yhteishankintakoulutus on työvoimakoulutusta, jota työvoimaviranomainen voi järjestää yhdessä työnantajan, yrittäjäksi aikovan henkilön toimeksiantajan tai yrittäjyysoikeudet luovuttavan yrityksen kanssa siten, että tämä osallistuu koulutuksen rahoittamiseen.

Ammatinvalinta- ja uraohjaus

Ammatinvalinta- ja uraohjauksessa keskustelet ohjaajan kanssa luottamuksellisesti ammatinvalinnasta, ammatillisesta kehittymisestä, työelämään sijoittumisesta ja elinikäisestä oppimisesta.

Laillistettu psykologi voi myös sinun suostumuksellasi käyttää psykologisia arviointimenetelmiä, joiden avulla selvitetään ammatti- ja uravaihtoehtoja, osaamista, soveltuvuutta sekä työ- ja toimintakykyä.

Harkinnanvarainen kulukorvaus

Työvoimaviranomainen voi myöntää sinulle harkinnanvaraista kulukorvausta, kun osallistut työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovittuun palveluun, joka tukee työllistymistäsi. Voit saada korvausta työvoimaviranomaiselta, jos sinulle tulee palveluun osallistumisesta välttämättömiä kustannuksia ja et saa työttömyysturvaa Kelalta tai työttömyyskassalta.

Kulukorvausta voidaan maksaa osallistumisestasi