Raahen vanhan kaupunginosan asemakaavatyö käynnistyy toukokuussa

Raahen vanhan kaupunginosan asemakaavatyö koskettaa kaikkia raahelaisia ja erikoisesti alueella asuvia ja työskenteleviä kuntalaisia. Alueella tullaan tekemään selvityksiä ja inventointia, mikä näkyy katukuvassa ja erikseen sovitusti tonteillakin tämän vuoden aikana. Nyt käynnistyvällä monivaiheisella prosessilla halutaan turvata yhteisen ylpeydenaiheemme, Wanhan Raahen tulevaisuus.

Asemakaavatyön tavoitteena on päivittää ja ratkaista rakennussuojelun kysymykset Raahen vanhan kaupunginosan kokonaisuuden osalta. Nykyisellään useasta kaavasta muodostuva asemakaava yhtenäistetään ja myös alueen elinkeinojen mahdollisuuksia pyritään parantamaan.

Historiallisen kaupunginosan kaavoitustyö vaatii paljon selvitystyötä

Wanhan Raahen ainutlaatuisuuden vuoksi alueella on useita kehittämisen tapaa sanelevia ja velvoittavia historiallisia arvoja, jotka on otettava huomioon:

  • Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö (RKY 2009)
  • Kulttuuriympäristön status vaikuttaa alueen kehittämiseen.
  • Alueella on kiinteä muinaisjäännös: Raahen vanha asemakaava-alue

    (Raahe – Brahestad, kaupunkiarkeologinen inventointi, 2001).
  • Maan alla oleva muinaisjäännös vaikuttaa alueen rakentamiseen.
  • Alueella on myös neljä eri laeilla suojeltua rakennuskohdetta.

Asemakaavoituksen yhteydessä päivitetään rakennetun ympäristön maakunnalliset ja paikalliset arvot.

Vuonna 2020 tehtäviä selvityksiä ovat:

  • Kaupunkikuvallinen tarkastelu
  • rakennetun kulttuuriympäristön selvitys ja arvio sen säilymisedellytyksistä
  • toiminnallisen ja elinkeinoympäristön selvitys
  • kasvillisuusselvitys
  • rakennusoikeus- ja mitoitustarkastelu, vaihtoehtotarkastelu
  • 3D mallinnus
  • liikenneselvitys ja liikennejärjestelmäsuunnitelma
  • osallistaminen (työpajat ja yleisötilaisuudet)
  • asukaskysely.

Muita selvityksiä tehdään tarvittaessa työn edetessä.

Kuntalaisia tiedotetaan ennen varsinaisten maastotöiden aloittamista toukokuussa. Maastokausi on pääasiassa kesällä 2020, jolloin Wanhan Raahen alueella tulee liikkumaan satunnaisia valokuvaajia ja katselijoita.

Raahen kaupungin kaavoituksesta Raahen vanhan kaupunginosan asemakaavatyössä ovat mukana kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala sekä kaavasuunnittelija Outi Järvinen.

Asemakaavatyön seuraaminen ja kuntalaisten osallistuminen

Kaavoitusprosessin kulku ja vaiheisiin liittyvä osallistaminen esitellään yleisölle järjestettävässä tiedotustilaisuudessa syksyllä 2020. Tulossa on sekä kaikille avoimia yleisiä työpajoja että mm. yrittäjille suunnattu työpaja. Vaiheiden aineistot tulevat nähtäville kaavoituksen verkkosivuille.

Tulevista tilaisuuksista ilmoitetaan ilmaisjakelulehti Raahelaisessa, Raahen kaupungin verkkosivuilla, Raahen teknisen viraston ilmoitustaululla sekä kaupungin muissa viestintäkanavissa.

Lisätietoja

Kaavasuunnittelija Outi Järvinen

puh. 040 135 6985

outi.jarvinen [at] raahe.fi

Keväinen näkymä Raahesta mereltä päin.
Kuva: Leena Törmälä.

Jaa sosiaalisessa mediassa