Katupölykausi on alkanut

Tämän viikon aikana on Keskustan ilmanlaadun mittausasemalla havaittu hengitettävien hiukkasten pitoisuuden nousua, mikä osoittaa, että katupölykausi on alkanut. Ensimmäinen hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuuden raja-arvon ylitys tapahtui keskiviikkona 12.3. Sääolosuhteet vaikuttavat voimakkaasti katupölytilanteeseen. Viime päivinä vallinnut kuiva pakkassää ja sulat tiet ovat aiheuttaneet sen, että talven aikana liukkauden vähentämiseksi kaduille sekä jalkakäytäville levitetty hiekoitushiekka on noussut kaduilta ilmaan liikenteen ja tuulen vaikutuksesta. Katupölykausi tulee jatkumaan siihen saakka, kunnes kadut on saatu puhdistettua. Kaupunki aloittaa katujen puhdistamiset heti, kun yöpakkaset ovat loppuneet.

Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille herkkiä ovat lapset, vanhukset ja hengitys- ja sydäntauteja sairastavat. Korkeat hiukkaspitoisuudet aiheuttavat mm. nuhaa, yskää ja silmien ärtymistä, lisäävät astmakohtauksia, heikentävät keuhkojen toimintakykyä ja lisäävät hengitystulehduksia. Terveyshaittoja voi vähentää välttämällä liikkumista ja pidempiaikaista oleskelua vilkkaiden teiden läheisyydessä. FFP2-kasvomaskin käyttö suojaa myös katupölyltä. Maskia kannattaa käyttää, jos ei voi välttää vilkkaasti liikennöityjä alueita.

Eri kaupunkien ilmanlaatua voi tarkkailla reaaliaikaisesti Ilmatieteenlaitoksen Ilmanlaatu Suomessa -sivuilta:  http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu

Kuntatekniikka

Korjausneuvontapalvelu jatkuu – Raahen kaupunki tarjoaa käytännön tukea historian säilyttämiseen

Raahen kaupunki tarjoaa ohjeistusta ja tukea kaupungin asukkaille historiallisen asumuksensa kunnostustöiden suunnitteluun ja toteutukseen. 

Korjausneuvonnan ydinaluetta on vanhan kaupungin alue, mutta myös muut suojelumerkinnällä olevat, Raahen alueella sijaitsevat kohteet kuuluvat neuvonnan piiriin. Korjausneuvoja auttaa tarvittaessa myös Museoviraston ja ELY-keskuksen rakennusten entistämisavustushakemusten laadinnassa.

Neuvoja antaa restaurointimestari Timo Räisänen, joka päätoimenaan työskentelee Raahen museon museomestarina. 

Vuonna 2025 korjausneuvontapäiviä toteutetaan huhti–lokakuussa. Korjausneuvoja tekee ajanvarauksen perusteella kohteissa kotikäyntejä. 

Tarkemmat tiedot neuvontapäivistä sekä ajanvarausohjeet löydät Raahen museon kotisivuilta.

Pohteen vammaisneuvosto etsii vammaisystävällistä toimijaa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaisneuvosto etsii ehdotuksia vuoden 2025 Pohteen vammaisystävällisen toimijan palkinnon saajaksi.

Ehdotuksia voivat olla yritykset, yhteisöt, järjestöt, yksityishenkilöt, Pohteen työntekijät tai julkiset toimijat, jotka tarjoavat erityisen hyvää henkilökohtaista tai digitaalista palvelua. Ehdotus voi olla toimijan toimipaikka, joka on eri tavoin esteetön ja saavutettava vammaisille henkilöille. 

Ehdotukset lähetetään 10.3.-6.4.2025 välisenä aikana

Ehdotukset perusteluineen tulee lähettää 10.3.-6.4.2025 välisenä aikana. Palkinto luovutetaan 21.5.2025 ennen seuraavan vammaisneuvoston kokousta.  

Lue tarkemmin vammaisystävällisen toimijan myöntämisen periaatteista.

Ehdotukset vammaisystävälliseksi toimijaksi perusteluineen voi lähettää

Lue lisää Pohteen vammaisneuvoston toiminnasta

Kaikki jäteastiat ovat myös koirankakkapusseille tarkoitettuja

Jokainen kevät käydään sama keskustelu koiran jätöksistä, joten nostetaan taas esille, että jokainen kaupungin puisto- ja katualueella oleva roskis on myös koirankakkaroskis, oli siinä koiratarra tai sitten ei. Kaupungin jäteastioista kerättyjä roskia ei lajitella työturvallisuuden ja terveellisen työympäristön turvaamiseksi, joten kaikki roskat menevät joka tapauksessa samaan jätejakeeseen. 

Roskiksia on viime kuukausina lisätty ja epäkäytännöllisiä vanhoja malleja on uusittu erityisesti Pattijoen suunnalla, koska siellä on ollut puutteellisin tilanne. Liikennealueille on lisätty pyöräteiden varteen kokoojateiden risteyksiin uusia jäteastioita Vilpunkankaalle ja Isoholmiin. Linja-autoaseman katokseen asennettiin uudet roskikset tuhkakuppeineen, ja parkkialueelle on tilattu isommat roskikset rikottujen tilalle.

Jokainen uusi roska-astia maksaa 400 eurosta ylöspäin, ja ympärivuotiset huoltotoimet maksavat nekin osansa. Tasapainoilemme jätehuollon kustannusten ja roskisverkoston laajuuden välillä. Joka paikkaan ei ole tarpeen tai järkevää laittaa roskista, mutta jokaiseen roskikseen voi laittaa koirankakkapussukan. Kiitämme kaikkia vastuullisia koiranomistajia, jotka keräävät koiransa jätökset pois yleisiltä alueilta.
- Kuntatekniikka, kunnossapito ja rakentaminen yksikkö -
 

Teemana turvallisuus: Työmaa-alueet

Erilaiset rakennustyömaat tehdään pääsääntöisesti sulan maan aikana, eli työmaita alkaa avautua eri puolille kaupunkia muutaman kuukauden päästä. Suunnitellut työmaat Raahessa 2025 löytyvät kaupungin investointien suunnitelmasta. Yksi kärkihankkeista teiden osalta on Mettalanväylän rakentamisen jatko Arinan rakennustyömaan yhteydessä. Vilpussa taas korjataan vesi- ja hulevesijärjestelmää, mikä aiheuttaa pitkään kestäviä liikennejärjestelyitä. Pienempiä liikenneturvallisuutta parantavia kohteita on useampia. Teiden lisäksi teemme kuivatuksen parantamista Pattijoella ja peruskorjaamme sinne myös leikkipuiston.

Työmaa-alueet pyritään rajaamaan muusta liikenteestä selvästi erottuvin työmaa-aidoin, lippusiimoin tai varoitusnauhoin ja -merkein. Liikennettä ohjataan mahdollisimman selkeästi tehdyn suunnitelman mukaan varoitus- ja liikennemerkein. Työmaa-alueella liikuttaessa kaikilta vaaditaan varovaisuutta. Vähennä vauhtia, seuraa opasteita ja huomioi kanssakulkijat, niin työt sujuvat turvallisesti. Merkittävä turvallisuusteko on se, kun jättää turhan kiireen pois.

Tiedotamme aina uusien työmaakohteiden avautumisesta ja valmistumisesta, mahdollisista liikennejärjestelyistä ja muista huomioon otettavista seikoista kaupungin ajankohtaista-palstalla ja sosiaalisessa mediassa. Tarkoitus on rakentaa ja korjata yhteistä omaisuuttamme mahdollisimman turvallisesti ja tehokkaasti.

Kuntatekniikka
 

Raahelaisia näkymiä Seutukunnan kuvapankissa – valokuvia katseltavaksi ja käyttöön

Raahen seutukunnan kuvapankki on sivusto, jossa kaupungin viestinnän, markkinoinnin, matkailun ja eri toimialojen keräämää kuvamateriaalia säilytetään ja jaetaan.

Kuvapankin etusivulta löytyvät kansiot eivät vaadi kirjautumista eli kuvia pääsee katsomaan ja lataamaan vapaasti. Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen omat kansiot sisältävät vaihtuvan valikoiman valokuvia kuntalaisten, seutukunnan yritysten, yhdistysten ja kaikkien seutukunnasta kiinnostuneiden vapaasti omassa viestinnässään hyödynnettäväksi. Kuvia saa ladata käytettäväksi esimerkiksi painatteissa, verkkosivuilla tai muussa omassa toiminnassa.

Kuvia käytettäessä mainitaan aineistolähde muodossa: Raahen seutukunnan kuvapankki/kuvaajan nimi. Kuvapankin kuvien ilmainen käyttö on rajoitettu viestintä- ja markkinointikäyttöön eli valokuvia ei saa myydä kolmannelle osapuolelle, eikä niistä saa tehdä myyntituotetta.

Tutustu ja hyödynnä vapaasti!

Sukella seutukunnan monipuoliseen kuvamaailmaan Raahen seutukunnan kuvapankista.

Löydät upeita kuvia Raahen maisemista ja tunnelmista Raahen kuvakansiosta.

Teemana turvallisuus: Tule nähdyksi ja viestitä aikeesi

Kunnossapidon ja rakentamisen töitä tehdään liikenne- ja työmaa-alueilla, puistoissa sekä mm. urheilukentillä. Silloin pitää nähdä ja näkyä. Työntekijä jalkamiehenä tarvitsee asianmukaisen varustuksen. Heijastava varoitusvaatetus tekee työntekijän mahdollisimman näkyväksi. Vaatteet on käsitelty fluoresoivalla pigmentillä, ja niissä on isot, heijastavat pinnat. Värit ovat keltainen, oranssi tai punainen. Kypärät, kuulosuojaimet, turvakengät ja suojalasit ovat käytössä tarpeen mukaan.

Ajoneuvot on varustettu majakoilla, vilkuilla ja erilaisilla työvaloilla. Kaupungin ajoneuvot on varustettu myös Raahe-tarroilla, ja niihin on lisätty keltapunaiset tarrat huomion lisäämiseksi. Tehtävän työn laadusta tai sijainnista johtuen työkoneet joutuvat joskus ajamaan liikennesääntöjen vastaisesti, esimerkiksi kevyenliikenteen väylällä. Silloin koitamme olla mahdollisimman näkyviä tai kuuluvia välkkyvien valojen ja peruutustutkan äänen varoittamana. Eteneminen on silloin varovaista ja muut kulkijat huomioon ottavaa. 

Kun kohtaat huoltoajossa tai korjaustöissä olevan ajoneuvon, niin molemminpuolinen kohteliaisuus ja varovaisuus on tarpeen. Kuljettajat koittavat viestiä kyllä aikeistaan, ja ohje on pysäyttää ajoneuvo ennemmin kuin aiheuttaa mahdollista vaaratilannetta. Kuljettajat tekevät jatkuvaa arviointia työn turvallisesta tekemisestä. Kannattaa kuitenkin aina varoa liikkuvaa työkonetta, ja huomioida että ihan joka nurkkaa ja suuntaa ei välttämättä näe sieltä koneen hytistä. Yritämme näkyä, kuulua ja toimia turvallisesti liikenteen seassa töitä tehdessämme. Arvostamme, jos sinäkin haluat näkyä paremmin heijastimien tai valojen avulla.

Hyvinvointiviikko

Raahen kaupunki järjestää Hyvinvointiviikon 22.2.–1.3.2025. Hyvinvointiviikon tarkoituksena on tuottaa raahelaisille monipuolisesti hyvinvointia ja terveyttä lisäävää toimintaa ja tapahtumia. 

Hyvinvointiviikolla on monipuolisesti ohjelmaa eri ikäisille eri puolella Raahea. Hyvinvointiviikon ohjelma löytyy alta. 

Lauantai 22.2.2025 

  • 11.00–16.00 Laivurin Haipakka
    Lapsiperheiden tapahtuma kaupungin keskustassa. Katso lisätiedot tapahtumasta.
  • 12.00 Kansallinen hiihtopäivä Raahessa
    Lähde vauhdikkaalle hikilenkille lähiladulle, tee koko perheen hiihtoretki Haapajärven tekoaltaan kodalle ja "Seikkailusaareen" tai osallistu Suomen Ladun jäsenyhdistysten hiihtotapahtumiin ympäri Suomen. Katso lisätiedot Raahen osatapahtumasta.

Maanantai 24.2.2025 

  • 11.30–13.30 Eläkeläisten ryhmä Raahen seurakuntakeskuksella 
    Katso lisätiedot tapahtumasta.
  • 13.00 Kirjailijavieras Marika Rosenborg Raahen Psyykellä 
    os. Rantakatu 58, 2. kerros. Marika Rosenborg on terapeutti ja tietokirjailija, joka uskoo uusiin alkuihin. Hän on erikoistunut eroauttamiseen, erityisherkkyyteen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Vierailun järjestävät yhteistyössä Raahen Psyyke ry, Raahen kaupunginkirjasto ja Oulun kaupunginkirjasto osana AVI kirjastotoimen rahoittamaa AHAA - kirjasto aikuisten lukemisen tukena -hanketta. Tilaisuus on kaikille avoin ja pääsymaksuton.
  • 17.00–19.00 Sapuskaa ja säpinää – perheiden yhteinen ilta Raahen seurakuntakeskuksessa 
    Katso lisätiedot tapahtumasta.
  • 18.00 ”Lukemalla hyvinvointia" -luento Raahen pääkirjastolla sekä teams-etäkatsomo Ukonkantin auditoriossa 
    Luentoa voit kuunnella myös kotonasi teams-yhteydellä klikkaamalla tästä.
  • 19.00 Musiikin iloa -konsertti Keskuskoululla 
    Monipuolisesti ohjelmaa Raahen musiikkiopiston oppilaiden ja opettajien esittämänä sekä yhteislaulua. Vapaa pääsy. Tervetuloa! 

Tiistai 25.2.2025 

  • 9.00–12.00 Hyvinvointia arkeen -tapahtuma Neuvorassissa 
    Tapahtuma alkaa ohjatulla tuolijumpalla klo 9.00-9.45, jonka jälkeen pääset osallistumaan vapaavalintaisiin toimintakykytesteihin ja terveysmittauksiin. Paikalla on myös fysioterapeutti kertomassa kaatumisten ehkäisystä. Tapahtumasta saat arvokasta tietoa omasta hyvinvoinnista ja toimintakyvystä - suoraan liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisilta. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Raahen kaupungin liikuntapalveluiden sekä Pohteen kanssa. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lisätiedustelut voit suunnata terveysliikunnanohjaajalle, meri.karioja [at] raahe.fi.
  • 17.00 Elävä kaupunkikeskus Raahe ry:n sidosryhmätilaisuus
    Elävä kaupunkikeskus Raahe ry kutsuu kaikki Raahen kaupungin keskustan kehittämisestä kiinnostuneet tahot ja henkilöt mukaan yhteiseen vapaamuotoiseen tapaamiseen tiistaina 25.2. klo 17 Raahen Hoviin. Tilaisuudessa tarjolla pientä purtavaa. Samalla voit kuulla ajankohtaisista uudistuksista yhdistyksen toiminnassa sekä kertoa omista ajatuksistasi kaupunkimme keskustan viihtyisyyden lisäämiseksi. Lämpimästi tervetuloa! Elävä kaupunkikeskus Raahe ry hallitus
  • 17.30–19.00 Tanssit pääkirjastossa 
    Dj Pekka soittaa lavatanssimusiikkia levyiltä
  • 18.30 Aaron Aholan pianokonsertti Raahen seurakuntakeskuksella 
    Katso lisätiedot tapahtumasta

Keskiviikko 26.2.2025 

  • 17.00 Järjestöjen ja yhdistysten esittelyä Tapahtumatalo Raahen 2. kerroksessa
  • 17.00 Fregatti-sali
    • Raahen ja Ympäristön eläkkeensaajien lauluryhmän esitys
    • Commu-sovelluksen lanseeraus
  • 17.00 "Kokemuksen ääni" -taidenäyttelyn avajaiset Praatissa 
    os. Kirkkokatu 43. Oulun Seudun KILPI ry:n YHDESSÄ ETEENPÄIN - Kilpikoordinaattorin kanssa -hanke on koonnut kokemusasiantuntijaoivalluksia elämästä kilpirauhas- tai lisäkilpirauhassairauksien kanssa "Kokemuksen ääni" -näyttelyksi. Näyttely tarjoaa vertaistukea sanamitassa, ja sillä on meille kaikille tärkeä viesti. Näyttely on avoinna 14.3.2025 asti tilan aukioloaikojen puitteissa. Tervetuloa!
  • 18.00 Psykiatrisen sairaanhoitajan, kirjailija Varpu Hintsasen avoin yleisöluento: "Myönteisyyden säilyttäminen haasteellisista olosuhteista huolimatta" Raahe-salissa 
    "Emme voi vaikuttaa kaikkeen siihen, mitä ympärillämme tai elämässämme tapahtuu, mutta voimme vaikuttaa, miten niihin suhtaudumme. Illan aikana puhumme, miten mielentaidoilla ja tunnetaidoilla voi auttaa itseään vaikeissa hetkissä ja olosuhteissa sekä myönteisyyden merkityksestä hyvinvoinnin näkökulmasta. Et tule kuulemaan puheenvuoroa päälle liimatusta "pakkopositiivisuudesta", vaan koskettavia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia siitä, miten tärkeää on nähdä se pienikin asia, mikä vaikeuksien keskellä on hyvin."

Torstai 27.2.2025 

  • 11.30–13.30 Saloisten seurakuntakerho eläkeläisille, teemana ”Hengellisyys osana hyvinvointia”
  • PERUTTU Työuupumuksesta työhyvinvointiin -luento 

Perjantai 28.2.2025 

  • 17.00–18.30 Medi Yin joogaterapeuttinen valmennusesittely Aistien Paratiisissa 
    os. Luokka 111, Seminaarin kampus, Rantakatu 7 D 

Lauantai 1.3.2025 

  • PERUTTU LUMITILANTEEN VUOKSI Laskiaisriehat Hiihtomajalla ja Vihannissa Alpuanharjulla nuorisopalveluiden järjestämänä  

Lämpimästi tervetuloa kaikkiin Hyvinvointiviikon tapahtumiin! Tapahtumat ovat kaikille avoimia!

Kuntatekniikan turvallisuusteema

Kunnan olemassaolon kulmakivi on palvelujen tuottaminen asukkailleen. Yksi hyvin näkyvä osa sitä on kaikenlaisen kunnossapidon ja rakentamisen palvelut. Työssä on alaansa erikoistuneita ammattilaisia, joilla on osaaminen, koulutus ja kokemus tehtävien turvalliseen ja tehokkaaseen suorittamiseen.

Työturvallisuus on yksi tärkeimpiä asioita työssä, jossa koneet liikkuvat ihmisten ja liikenteen seassa. Turvallisuus on yhteispeliä eri tekijöiden välillä. Helmi-maaliskuussa Kuntatekniikalla on teemana turvallisuusasiat, joista viestitään myös tällä kanavalla.

Turvallisuusasioissa tavoite on aina selkeästi nolla vahinkoa. Työn toteuttamisen riskitekijät pyritään minimoimaan ja vahinkotapahtumat ennalta ehkäisemään monin erilaisin toimin. Teemakuukauden aikana nostetaan esille useita turvallisuuteen liittyviä osatekijöitä, sillä turvallisuus on summa työntekijöistä, tehtävistä ja ympäristön olosuhteista. Näitä tarkastelemalla rakennetaan hyvä palvelu. 
- Kuntatekniikka -
 

Commu-sovelluksen lanseeraus 26.2. klo 17 Tapahtumatalon Fregatti-salissa

Hyvinvointiviikon päätapahtuman yhteydessä kuullaan
 
Tarinoita ja faktaa auttamisesta - miksi toisten auttaminen kannattaa, itsekkäistä syistä?
 
Suomen suurimman auttamisen sovellus Commun perustanut Karoliina Kauhanen kertoo auttamisen ja hyvien tekojen hyvinvointivaikutuksista. Kauhanen jakaa myös vinkkinsä hyviin tekoihin ja koskettavia tarinoita vapaaehtoistyöstä ja auttamisen kohtaamisista. Puheenvuoron jälkeen on mahdollista jakaa omia auttamisen kokemuksia sekä kysyä kysymyksiä. Kauhanen on puhunut auttamisen terveysvaikutuksesta myös kansainvälisesti Euroopassa, Kanadassa ja vetänyt nuorimpana suomalaisena TED -talkin. Lisäksi Kauhanen oli vuonna 2024 ainoa suomalaisnainen, joka nostettiin kansainväliselle Forbes 30under30 -listalle.
 

Helmikuun kuukauden työntekijä

Kuukauden työntekijänä on palkittu kiinteistönhoitaja Jussi Pöppönen Raahen kaupungin tilahallinnasta.

”Olet palvelualtis ja hyväntuulinen ja teet työsi huolella. Sinulla ei ole koskaan niin kiire, ettetkö ehtisi vaihtaa muutaman sanan kohteidesi työntekijöiden kanssa. Varmistat vielä jälkeenpäinkin, että hoitamasi asiat ovat pysyneet varmasti kunnossa. Kaikilla rakennuksilla soisi olevan kaltaisesi kiinteistönhoitaja.”

Kuvassa rakennusmestari Timo Salonen, kiinteistönhoitaja Jussi Pöppönen sekä työhyvinvointiasiantuntija Piia Suomela.

Kaavoitushinnasto

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 2.12.2024, että Raahen kaupungissa otetaan käyttöön kaavoitushinnasto yksityisen edun vaatimissa kaavahankkeissa 1.1.2025 lähtien.

Hinnasto helpottaa kaavoituskustannusten suuruuden arviointia ja jäntevöittää yksityisten toimijoiden kaavoitushankkeiden läpivientiä. 

Lisätietoa aiheesta löydät alla olevasta linkistä:

Vuoden 2025 osallistuva budjetointi

Vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin äänestysvaihe käynnistyy 1.2.2025 klo 8.00. Äänestykseen on asetettu 19 ehdotusta, joista kaupungissa kirjoilla olevat henkilöt voivat äänestää kolmea (3) parhaaksi katsomaansa ehdotusta. Äänestys on avoinna 28.2.2025 saakka. Äänestäminen edellyttää vahvaa tunnistautumista.

Äänestämään pääset osallistuvan budjetoinnin sivuilla

Lisätietoja

kansalaistoiminnan ja osallisuuden päällikkö Ari Pietarinen: puh. 040 830 3006; ari.pietarinen [at] raahe.fi (ari[dot]pietarinen[at]raahe[dot]fi)

Kuntatekniikka kehittää kunnossapidon yhteistyötä ja turvallisuutta

Talviaika asettaa omat haasteensa kunnossapidon turvallisuustekijöihin. Kuntatekniikassa huomioidaan vakavasti turvallisuuteen liittyvät asiat, ja olemme kartoittaneet koneellisesti tehtävän kunnossapidon riskitekijöitä. Riskikartoituksessa nousi esiin aurauskaluston lisäksi myös latukoneiden, jääkenttien ja -kaukaloiden huoltamisen ongelmakohtia.
 
Liikunta-alueiden hoidossa pystytään jossain määrin sulkemaan kunnostettava alue, esimerkiksi kaukalot aurauksen ajaksi. Se tarkoittaa, että kentällä EI liiku aurauskaluston kanssa luistelijoita. Jos yleisö ei noudata ohjeistusta, niin kenttä jätetään auraamatta.

Latukoneet liikkuvat tarpeen mukaan, ja yleensä hiihtäjät antavatkin latukoneen edetä turvallisesti.  Juuri koneen taakse on huono näkyvyys, joten latukoneisiin asennetaan peruutuskamerat.

Liikenteessä pyritään tekemään työt hiljaiseen aikaan, mutta säiden armoilla joutuu kunnossapidon tehtäviä tekemään myös vilkasliikenteisinä aikoina. Riskit pyritään kuitenkin minimoimaan hyvällä suunnittelulla ja ajatuksen kanssa toteutettuna. 

Muita nostoja turvallisuuden kehittämiseksi ovat tiedottamisen lisääminen, yhteistyö koulujen ja varhaiskasvatuksen ryhmien kanssa, sekä informoivat kyltit, opasteet ja ohjeet. 

Yleisöltä toivomme yhteistyötä havainnoida vaaran paikkoja, joista voi ilmoittaa esimerkiksi palautekanavan kautta. Tutussakin ympäristössä kannattaa vilkaista alueelle laitettuja kylttejä, jotka on ihan tarkoituksella alueen ohjeeksi laitettu. Terve järki ja varovaisuus varsinkin työskentelevien koneiden lähettyvillä on tarpeen. Yhteistyöllä saadaan kunnossapidon tehtävät hoitumaan tehokkaasti ja turvallisesti. 
- Kuntatekniikka -
 

Raahelaisten urheilijoiden kahvitilaisuus vuonna 2024 saavutetun menestyksen johdosta

Keskiviikkona 12.2. Raatihuoneen juhlasaliin kokoonnuttiin juhlistamaan raahelaisia urheilijoita, joita oli vuonna 2024 saavutetun menestyksen johdosta ehdotettu palkittavaksi kaupungin palkitsemisjärjestelmän mukaisesti. Ehdokkaat ovat raahelaisten urheiluseurojen ja urheilijoiden nimeämiä.  

Kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen toivotti palkittavat tervetulleiksi ja liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala esitti kaupungin puolesta onnittelut tuloksellisesta urheiluvuodesta. 

Tuhannella eurolla palkittiin Saloisten Salamaa edustava Joni Pajala, joka voitti kaksi Suomen mestaruutta parayleisurheilun SM-kisojen korkeushypyssä ja kiekonheitossa sekä pronssia 400 metriltä. Raahen Vesan Matias Tornberg palkittiin viidensadan euron palkinnolla seiväshypyn SM-kullasta 16-vuotiaiden sarjassa. Riikka Väärälä Raahen Nyrkkeilijöistä voitti pronssia SM-kisoissa ja palkittiin 250 euron summalla. 

Harkinnanvaraiset stipendit jaettiin Veikko Huotarille, 500€, sekä Reeta Rankiselle ja Hannele Kivelälle 500€ yhteensä. Huotari voitti kaksi kultaa ja hopean metallisiluettiammunnan MM-kisoissa. Rankinen ja Kivelä edustavat raahelaista Funky Hallia ja voittivat pronssia caribbean show duo aikuiset2 -lajissa.

Onnittelut palkituille!

Aittalahden veden ilmastus toimii jälleen

Aittalahden veden ilmastin toimii nyt korjattuna. Rikkivedyn hajusta on valitettu, mutta ongelman pitäisi korjaantua vähitellen. Aittalahden vesi oli ehtinyt mennä jääkannen alla hapettomaksi, minkä vuoksi hajuhaittaa on jälleen ilmentynyt. Nyt pumppu on sulatettu, avanto aukaistu ja pumppu ilmastaa jälleen vettä. Toistuvan jäätymisongelman syy on paikallistettu virtajohtoon, joka on Aittalahden pohjaa myöten tuleva kaapeli. Kaapelin korjaus voidaan hoitaa vasta kesällä. Toivottavasti pumppu pysyy nyt toiminnassa, jolloin hajuhaitat lakkaavat vaivaamasta ympäristöä.

Haku Raahessa järjestettäviin AMK-koulutuksiin on avoinna 11.–25.3.2025

Syksyllä 2025 Raahessa käynnistyy päivämuotoisena ohjelmistokehitykseen ja kyberturvallisuuteen keskittyvä tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutus sekä monimuotototeutuksena konetekniikan insinöörikoulutus.

Koulutuksiin haetaan korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 11.–25.3.2025 Opintopolku-palvelun kautta. Koulutukset järjestää Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK), joka on Raahen kaupungin ja Koulutuskeskus Brahen pitkäaikainen yhteistyökumppani.

Tieto- ja viestintätekniikan insinööri, ohjelmistokehitys ja kyberturvallisuus

Koulutus tarjoaa syvällistä ja ajantasaista tietotaitoa tärkeistä aihepiireistä. Monipuolinen opetussuunnitelma kattaa sekä teoreettisen että käytännöllisen osaamisen – opittua teoriaa sovellat käytäntöön erilaisten käytännön projektitöiden kautta.

  • Laajuus 240 opintopistettä, kesto noin neljä vuotta.
  • Aloituspaikkoja 20, joista 10 ensikertalaisille.
  • Lähiopetus Koulutuskeskus Brahen tiloissa osoitteessa Pajakatu 9, Raahe.

Konetekniikan insinööri

Insinööritaidot voivat johtaa monenlaisiin urapolkuihin. Valinnaiset ammattiopinnot mahdollistavat erikoistumisen kolmeen eri ammattiryhmään: tuotekehitys, robotit ja tuotanto sekä teollisuus ja kunnossapito. Valitsemalla sinua kiinnostavat aineet voit räätälöidä tutkintosi vastaamaan tulevaisuuden työelämän tarpeita ja omia uratavoitteitasi.

  • Laajuus 240 opintopistettä, kesto noin neljä vuotta.
  • Aloituspaikkoja 70, joista 35 ensikertalaisille (haussa mukana Raahen lisäksi Kajaani ja Kuusamo).
  • Monimuotokoulutus, jossa lähiopetusta 2–3 kertaa lukuvuoden aikana.

Valmennus pääsykokeisiin valmistautumiseen

KAMK järjestää ilmaisen insinöörikoulutuksen valintakokeeseen valmentavan kurssin 12.3.-29.4.2025. Kurssilla käydään läpi matematiikan ja fysiikan aihealueita. Kurssin kesto on noin 24 tuntia ja sen suorittaneet saavat 1 opintopisteen KAMKin vapaasti valittaviin opintoihin. Kurssille on erillinen ilmoittautuminen.

Lisätiedot ja suorat hakulinkit löydät AMK-koulutussivuilta.

Tervetuloa opiskelemaan insinööriksi Raahessa!

Kulku Sotaplassintien kevyenliikenteen väylällä rajoittuu puiden kaadon vuoksi

Raahen kaupungin Kuntatekniikan väki harventaa puita Pattijoella Sotaplassintien varressa Keinutien ja Ansiontien välisellä alueella. Työt alkavat tämän viikon keskiviikkona ja jatkuvat torstaina. Työt tehdään klo 09:00 – 16:00 välisenä aikana.
Karttaan merkitty  osuus kevyenliikenteen väylästä suljetaan liikenteeltä, ja pyöräily sekä jalankulku ohjataan opastein Pattasten puoleiselle kevyenliikenteen väylälle.
- Kuntatekniikka, kunnossapito ja rakentaminen yksikkö -
 

Yhdistystapaamisten kehittämiskysely

Rannikon alueen yhteisiä yhdistystapaamisia on järjestetty jo muutaman vuoden ajan, ja nyt keräämmekin yhdistysten ja järjestöjen ajatuksia ja toiveita tulevista yhdistystapaamisista lyhyen kyselyn avulla. Aikaa vastaamiseen menee n. 5 minuuttia. Kyselyyn pääset alla olevasta linkistä. 

Rannikon yhdistystapaamisten kehittämiskysely. 

Suuret kiitokset vastauksistanne! 

Lisätietoja: osallisuuskoordinaattori / järjestöyhdyshenkilö Katja Yli-Hukka p. 040 3110 359. 

Yhteistyöllä alueelliset merituulikeskukset Raaheen ja Poriin

Raahen ja Porin kaupungit sekä satamat ja huolintayhtiöt tekevät yhteistyötä merituulivoimakeskusten perustamiseksi kyseisiin kaupunkeihin. Ainulaatuisella Satamapari-yhteistyösopimuksella pyritään varmistamaan satamainvestointien ja investointitukien toteutuminen. Viime vuoden toukokuussa valtuustoissa hyväksytty sopimus yhteistoiminnasta on lähtenyt toteutumaan aktiivisesti. 

Tällä viikolla porilaiset kävivät Raahessa vastavierailulla tutustumassa Raahen satamaan ja kaupunkiin. Tapaamisen aikana käytiin läpi tulevia yhteistyön mukaisia käytännön toimenpiteitä. Mukana oli sekä raahelaisia että porilaisia viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä. 

Raahesta mukana olivat:

  • Leena Mikkola-Riekkinen, kaupunginjohtaja
  • Anu Mattila, kaupunginhallituksen pj
  • Sari Pekkala, kaupunginhallituksen varapj
  • Pirkko Valtanen, sataman hallituksen pj:n roolissa
  • Seppo Vehkaoja, satamajohtaja
  • Pasi Pitkänen, kehitysjohtaja
  • Ari Hooli, Hooli Stevedoring Oy:n tj
  • Harri Tuomikoski, yrityspalvelupäällikkö
  • Jarkko Vimpari, tekninen johtaja

Porista:

  • Bia Kaski, Porin kaupunginhallituksen 1. varapj
  • Arja Laulainen, Porin kaupunginhallituksen pj
  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja
  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala
  • Vesa Mäkilä, Porin Satama Oy:n tj
  • Antti Lehtonen, Porin Satama Oy:n hallituksen pj
  • Seppo Ihalainen, Porin merituulikeskushankkeen projektikoordinaattori
  • Kai Heinonen, kehityspäällikkö, Porin Satama Oy
  • Pasi Aro, myyntipäällikkö, Porin Satama Oy
  • Juhana Köykkä, kaupallinen johtaja, Olmar Pori Oy

Hiekoitushiekkaa haettavissa Vihannin varikolta

Raahen kaupunki tarjoaa omatoimisille hakijoille hiekoitukseen hiekkaa ämpärikaupalla haettavaksi myös Vihannin varikolta osoitteesta Vanha Ouluntie 8. Palvelu koskee vain yksityishenkilöitä, ja varikon portit ovat auki klo 6 -15.45 arkisin. Perjantaisin portit sulkeutuvat jo klo 13.30. Portit sulkeutuvat automaattisesti.
 
Olkaa hyvä, hakekaa hiekoitushiekkaa, ja torjutaan liukkautta sekä luun murtumia. Omat ämpärit ja lapiot mukaan.

Talvikunnossapito

Talvikunnossapito on ollut viime ajat haasteiden edessä liukkauden vuoksi. Resurssit ovat keskitetty turvaamaan kevyenliikenteen väyliä ja tieliikennettä. Liikkeellä on koko hiekoituskalusto, ja polannetta poistetaan sekä alustaa karhennetaan kuorma-autojen alaterillä ja tiehöylällä. Silti hetkittäin voi olla liukkaita kohtia ja onnettomuuden riski on suurentunut. Toivotaan kaikille malttia ja rauhallisuutta liikkua liukkaalla alustalla. Jalankulkijoilla nastakengät tai liukuesteet tuovat turvaa. Pyöräilijöillä nastarenkaat ja kypärän käyttö ovat tarpeelliset varusteet. Autoilla rauhallinen, kohtelias ja toiset huomioon ottava sekä liikennesääntöjen mukainen käytös turvaa onnistunutta matkantekoa.

Muistutamme kiinteistön omistajia hiekoittamaan tonttinsa kohdalla olevan jalkakäytävän kulkukuntoon. Samoin pyydämme huomioimaan, että yhdessäkään puistossa ei ole talvikunnossapitoa. Sitä ei ole siis myöskään koirapuistoissa tai lasten leikkipuistoissa. Mukavat oikopolut puistojen läpi ovat nyt todella liukkaita luistinratoja, joten suosittelemme kulkemaan hiekoitettuja jalkakäytäviä pitkin. Lapsille ja koirille on löydettävä nyt muita leikkipaikkoja, kunnes kelit tuovat helpotusta. Leikkipuistoissa turva-alustat eivät muutenkaan toimi talviaikaan jäätymisen vuoksi, joten putoamisilla tai kaatumisilla voi olla ikäviä seurauksia.

Kaupungin varikolta (Varikkotie 5) on edelleen kotitalouskäyttöön noudettavissa omiin ämpäreihin hiekoitushiekkaa ja mursketta. Varikon portit ovat avoinna arkisin klo 7-16.15. Perjantaisin portit menevät kiinni klo 14.15. Eihän tämä ensimmäinen kerta liukkautta kaupungissamme ole. Eikä varmasti viimeinenkään, joten varataan sitä hiekkaa ja levitellään kulkuväylät mahdollisimman turvallisiksi kulkea. Lopulta toivokaamme säiden tuovan helpotusta tähänkin taisteluun.

Kuntatekniikka, kunnossapito ja rakentaminen yksikkö
 

Raahen kaupungin kuukauden työntekijä

Tammikuun kuukauden työntekijänä on palkittu isännöitsijä Miika Nikula Raahen kaupungin tilahallinnasta.

”Kiireestä huolimatta palvelet ystävällisesti ja kärsivällisesti erilaisten isännöintitarpeiden äärellä. Toimit rauhallisesti, asiallisesti ja ammattitaitoisesti. Sinulla on mahtava kyky tulla toimeen kaikkien kanssa. Pidät lupauksesi ja kanssasi asioivalle tulee tunne, että asia on tärkeä ja se otetaan huomioon. Yhteistyö on sujuvaa. Ripeä toimintasi auttaa paljon työarjessa, kun isännöintiä vaativat asiat saadaan kerralla eteenpäin. Kiitos erityisesti ystävällisestä palveluasenteestasi.”

Kuvassa työhyvinvointiasiantuntija Piia Suomela, isännöitsijä Miika Nikula sekä henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin.

Raahen kaupunginvaltuuston tammikuun kokous

Raahen kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.1.2025 käsitellään muun muassa Pitkänkarin osayleiskaavaa, Kylmäniemi 2 -asuinalueen nimenmuutosta ja kouluelämää koskevia valtuustoaloitteita.

Valtuustolla on käsiteltävänä valtuutettujen Elias Tornbergin ja Jarmo Uutelan eroanomukset kaikista luottamustoimista paikkakunnalta muuton vuoksi. Myös Sari Vesterisen eroanomus keskusvaalilautakunnasta johtuu muutosta pois paikkakunnalta. Eila Markus ja Sami Vesterinen pyytävät eroa keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä, koska he asettuvat ehdolle tämän kevään kuntavaaleissa.

Pitkänkarin osalta asiakohdassa on käsiteltävänä kehitysjohtajan ja kaavoituspäällikön valtuustoaloitteeseen laatima vastaus, jota kaupunginhallitus esittää valtuustolle saatettavaksi valtuustoaloitteen tekijälle tiedoksi. Valtuustoaloitteessa esitettyyn kaavan keskeyttämiseen liittyen päätösehdotuksessa mainitaan, että kaavan keskeyttäminen edellyttää erillistä menettelyä/päätöstä.

Kylmäniemi 2 -asuinalueelle on ehdotettu uutta nimeä. Kuntalaisaloitteeseen laaditussa vastauksessa mainitaan, että ”Nykyinen Kylmäniemi 2 -alue on erillään opastetusta ja yleisesti mielletystä Kylmäniemen alueesta. Alueiden ja kulkuyhteyksien kehittyminen ovat muuttaneet tilannetta, mikä tekee nimityksen tarkistamisesta perusteltua. Nykyisen nimen epäloogisuus voi vaikeuttaa suunnistamista ja vähentää alueen identiteetin yhtenäisyyttä. Ratkaisu: Isokivenkadun ympärille muodostuva Kylmäniemi 2 -alue yhdistetään Ruottalonlahden alueeseen yhteisellä nimityksellä ja aluekylteillä. Tarkoituksenmukaiset kyltit asennetaan alueelle.”

Koulumaailmaa koskevien valtuustoaloitteiden vastineissa on laajasti esitelty Raahen koulujen käytäntöjä mm. kännykän käyttöön ja kiusaamisen ehkäisyyn liittyen. Valtuustoaloitteeseen, jossa esitetään ratkaisuehdotuksia koululaisten jaksamisongelmiin, on esityslistalta luettavissa niin ikään vastuurehtorin laatima perusteellinen vastaus kohdassa 10.

Kaupunginvaltuuston tammikuun esityslistan voi lukea kokonaisuudessaan tästä: Avaa esityslista

Raahen kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina 27.1.2025 klo 18 alkaen Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa. Valtuuston kokous on katsottavissa reaaliaikaisena Raahen kaupungin YouTube-kanavan kautta:

Verkkolähetys aukeaa hieman ennen kokouksen alkua. Verkkolähetystä ei tallenneta, eikä se ole katsottavissa jälkikäteen.

 

Raahe kolmen finalistin joukossa Suomen aktiivisin työpaikka -kilpailussa

Raahen kaupunki sijoittui kolmen parhaan joukkoon Suomen aktiivisin työpaikka -kilpailussa, jonka voittaja julkistettiin torstaina 16.1.2025 Urheilugaalassa. Tittelin nappasi tänä vuonna Kesko Oyj. Onnittelut voittajalle!

Finaalipaikka kannustaa jatkamaan työhyvinvointityötä

Suomen aktiivisin työpaikka -kilpailu on tarkoitettu yritysten ja organisaatioiden työhyvinvointi- ja liikuntatoiminnan arviointiin ja kehittämiseen. Valtakunnallinen kilpailu huipentuu vuosittain Urheilugaalassa järjestettävään palkitsemiseen. Tänä vuonna finaalissa Raahen kaupungin kanssa kilpailivat Kesko Oyj ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Varma.

Pääsy finaaliin on huomattava tunnustus Raahen kaupungin työhyvinvointityölle. Työhyvinvoinnin kehittämistä jatketaan määrätietoisesti ja kilpailussa saatu menestys antaa arvokasta palautetta kehitystoimien suunnasta.

Raahessa työhyvinvointia on edistetty monin konkreettisin keinoin. Kaupungilla on muun muassa kokoaikainen terveysliikunnanohjaaja, henkilöstölle mahdollisuus käyttää tunti viikossa liikuntaan työajalla sekä kaikkien käyttöön jaettu taukoliikuntasovellus. Lisäksi henkilöstö on aktiivisesti mukana kehittämässä hyvinvointitoimia ja hyödyntänyt innolla tarjottuja mahdollisuuksia.