Vuonna 2026 Pohjoinen Suomi juhlii kulttuuria ja Raahe on ylpeästi osa tätä suurta juhlaa yhdessä 39 muun kunnan kanssa. Luvassa on taidetta, tapahtumia ja elämyksiä ympäri vuoden.
Vuonna 2026 Pohjoinen Suomi juhlii kulttuuria ja Raahe on ylpeästi osa tätä suurta juhlaa yhdessä 39 muun kunnan kanssa. Luvassa on taidetta, tapahtumia ja elämyksiä ympäri vuoden.
Holmintie katkaistaan liikenteeltä maanantain 14.7.2025 ja keskiviikon 16.7.2025 välisenä aikana vesihuoltotöiden vuoksi. Kuvassa punaisella viivalla merkitty reitti ei ole käytössä. Vihreällä viivalla merkitty reitti toimii kiertotienä. Paikalla on opasteet. Liikkujia pyydetään käyttämään...
Entisaikaan elämä Raahessa pyöri merenkulun ympärillä. Laivoja rakennettiin ja kaupunkia asuttivat merimiehet. 1850-luvun puolivälin jälkeen Raahessa oli noin 2000 asukasta, josta lähes 600 seilasi maailman merillä. Satamasta lähti jopa 42 raahelaista alusta.
‼️Talousvesi on keitettävä Vihannin Kinttukankaan alueella ‼️
Keittokehotus koskee Kinttukankaan tiellä asuvia. Kyseisillä alueilla kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä 5-10 minuuttia. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja eläinten juomavetenä normaalisti. Vettä voi myös käyttää pyykin-...
Pienemmässä opiskelukaupungissa kiitosta saavat muun muassa helppo arki, lyhyet välimatkat ja maltilliset asumiskustannukset. Opiskelijoiden mukaan myös koulu voi tukea opiskelijoitaan paremmin ja reagoida nopeasti työelämän muutoksiin.
Mitä Raahe tarjoaa muualta muuttaneelle opiskelijalle...
Fredrikinpäivän iltamat Langin Kauppahuoneella pe 18.7.2025 klo 18-24. Vapaa pääsy!
Langin Kauppahuoneella vietetään Fredrikinpäivän iltamia perjantaina 18.7.2025 klo 18-24. Luvassa on hyvää ruokaa, viiniä sekä muita virvokkeita, upeita jäätelöannoksia sekä mukavaa ohjelmaa!
Iltamiin...
Kesätaidetta ja historian havinaa Wanhan Raahen kaduilla – tutustu vaikkapa Meripäivien yhteydessä!
🎨 Wanhan Raahen asukasyhdistyksen ja Mediakeskus Lybeckerin toteuttaman Kesäkatugallerian teokset ovat nähtävillä läpi kesän 15.8.2025 saakka vanhassa kaupungissa. Kurkkaa tämän vuoden...