voimassa

Raahe 2030, Keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava

Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan 11.4.2007 § 20. Kaava saavutti lainvoiman 24.5.2007 ja tuli voimaan 28.5.2007.

Yleiskaava on laadittu oikeusvaikutteisena yleispiirteisenä aluevarausyleiskaavana. Kaavalla on korvattu suunnittelualueella voimassa olleet yleiskaavat.

Yleiskaavoitus käynnistyi osana Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutosta. Kuntien yhdistyminen antoi uusia mahdollisuuksia tarkastella maankäyttöä, yhdyskuntateknistä huoltoa ja palvelujen järjestämistä uudessa kunnassa. Yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämisessä.

Taajamayleiskaavan laatimiseen ryhdyttiin kaupunginhallituksen päätöksellä 23.6.2003. Yleiskaava-alue käsittää kaupungin keskeiset pääosin asemakaavoitettavat alueet. Alue on kooltaan noin 4900 ha ja vaikutusalueineen 6050 ha.

Taajamayleiskaava katsoo vuoteen 2030. Se on tulevaisuudessa mutta kuitenkin niin lähellä, että suurten kehitystrendien suunta on uskottavalla pohjalla. Tavoitevuoteen tähtäämisellä halutaan painottaa sitä, että monet yleiskaavan ratkaisut ovat toivottuja kehityspolkuja ja niiden toteutuminen tapahtuu vähittäin pienin askelin.

Lisätietoja
kaavoitus [at] raahe.fi