Kouluhyvinvointi ja turvallisuus
Kouluhyvinvointi ja turvallisuus
Kouluhyvinvointi
Kouluhyvinvoinnin kehittäminen on ollut viimeisten seitsemän vuoden ajan keskiössä yhdessä pedagogisen kehittämisen kanssa mm. Elävän OPS:n ja hyvinvointityön myötä. Punaisena lankana on tulevaisuuden uskon luominen ja vahvistaminen. Tavoitteenamme on edistää ja säilyttää oppimismotivaatio. Koulun arjessa luomme luottamusta tulevaan, itseen sekä toisiimme.
Kaupungin hyvinvointikoordinaattori johtaa useita ryhmiä, joissa opetustoimen henkilöstöä on mukana. Näissä ryhmissä valmistellaan esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa ja ehkäisevän päihdetyön suunnitelmaa.
Tärkeitä yhteistyökumppaneita monialaisen yhteistyön toteuttamisessa ovat Pohteen toimijat, esim. sosiaalitoimi. kasvatus- ja perheneuvola ja pelastuslaitos sekä poliisi, erityisesti koulupoliisi ja Ankkuri-poliisi. Lisäksi alueella toimii useita yhteistyöryhmiä, joissa käsitellään erilaisia hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä asioita. Näissä “vetovastuu” on muualla kuin Raahen kaupungin opetuspalveluissa.
Nuorisopalveluiden kanssa tehdään aktiivista yhteistyötä kaikilla kouluilla. Nuorisopalvelut ovat mukana esim. erilaisten tapahtumien suunnittelussa, ryhmäyttämispäivien järjestämisessä ja hyvinvointipäivien järjestämisessä. Lisäksi nuorisopalveluilla on hankerahoitteisesti palkattu koulunuorisotyöntekijä, joka kohtaa nuoria arjen toimintaympäristössä erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa. Koulunuorisotyöntekijän tehtävänkuvaa kehitetään ja toiveissa on, että tulevaisuudessa koulunuorisotyötä saadaan laajemmaltikin koululaisille.
Lisäksi hyvinvointityötä toteutetaan yhteistyössä alueen kulttuuritoimijoiden ja oppilaitosten kanssa kulttuuritapahtumien ja kirjastoyhteistyön merkeissä.
Yhteistyö seurakunnan ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa keskittyy lähinnä tapahtumien järjestämiseen. Seurakunta on mukana pitämässä kouluille päivänavauksia, oppitunteja, koululaisjumalanpalveluksia sekä osallistuu ryhmäyttämispäivien järjestämiseen. Vapaaehtoistoimijat (seurat, järjestöt yms.) ovat mukana pyydettäessä.
Kouluhyvinvoinnin edistäminen on kaikkien koulun aikuisten, oppilaiden ja huoltajien yhteinen tehtävä. Raahen kouluilla työskentelee hyvinvointiohjaajia. Hyvinvointiohjaaja on koulun arjessa läsnä oleva kiireetön aikuinen. Hyvinvointiohjaajan tehtävä on auttaa lasta voimaan paremmin, jotta lapsi voisi oppia.
Raahen perusopetuksessa on käytössä hyvinvoinnin vuosikello Hyvän tuulen askeleet. Se on jaettu neljään eri teemaan, jotka lukuvuoden aikana ohjaavat koulun monialaista hyvinvointityötä.
Raahen hyvikset
Antinkankaan koulu
Henri Ylikulju, henri.ylikulju [at] raahe.fi, puh. 040 135 6812
Koivuluodon koulu: Kampus ja Ollinsaari
Eveliina Jäntti, eveliina.jantti [at] raahe.fi, puh. 040 135 6993
Merikadun koulu
Sanna Vilenius, sanna.vilenius [at] raahe.fi, puh. 040 135 6996
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetus
Tunne- ja vuorovaikutustaitoja opettamalla pyritään lisäämään kouluun kiinnittymistä ja kouluhyvinvointia. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppiminen tukee lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia ja luottamusta omaan osaamiseen sekä vaikuttaa koulumotivaatioon ja parantaa oppimistuloksia. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamisella pyritään ehkäisemään syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia sekä turvaamaan kasvua aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi.
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetusta painotetaan erityisesti 3.luokan uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppisisällöissä, soveltuvin osin muiden oppiaineiden tunneilla sekä teemapäivien ja -viikkojen ohjelmissa.
Turvallisuus
Koulussa tulee olla turvalliset olosuhteet kaikille siellä opiskeleville ja työskenteleville henkilöille sekä tilapäisille kävijöille kaikissa olosuhteissa, normaalioloissa, normaaliolojen häiriötilanteissa sekä poikkeustilanteissa. Turvallisuussuunnitelma kattaa kaikki edellä mainitut olosuhteet.
Jokapäiväisestä turvallisuudesta huolehtiminen on parasta varautumista. Lisäksi turvataitoja harjoitellaan säännöllisesti, jotta jokainen talossa työskentelevä henkilökunnan jäsen sekä jokainen oppilas tietää rutiininomaisesti kuinka toimia vahingon sattuessa. Kouluille on laadittu turvallisuuskasvatusuunnitelma, jonka mukaan turvallisuuden teemoja käsitellään neljännesvuosittain.
Raahen koulujen kriisioppaaseen on kirjattu useita erilaisia kriisitilanteita liittyen koulujen, oppilaiden, perheiden tai henkilökunnan tilanteisiin.
Turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö on yksi tärkeimpiä hyvinvointiin vaikuttavia asioita. Turvallisuudentunne on tila, joka rakentuu toimintojen, toimintakokonaisuuden ja turvallisuuteen vaikuttavien tekijöiden suunnittelusta, jossa uhkat ja riskit ovat hallittavissa.
Hyvin suunniteltu ja organisoitu normaaliajan turvallisuuden ylläpito ja varautuminen ovat hyvä pohja myös poikkeavissa olosuhteissa toimimiselle. Lasten kanssa työskennellessä säännöllinen harjoittelu ja turvataitojen ylläpito ovat edellytys riittävän ripeälle toiminnalle mahdollisuuden onnettomuuden sattuessa.