Liikkuva tuki

Liikkuvan tuen toiminnan tavoitteena on vähentää koulupoissaoloja selvittämällä niiden syitä varhaisessa vaiheessa ja järjestämällä tukitoimia. Poissaolojen seuranta ja niihin puuttuminen perustuu poissaolon portaisiin. Tiimi toimii yhteistyössä koulujen, perheiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa. Liikkuvassa tuessa työskentelee tällä hetkellä opettaja, koulunkäynninohjaaja ja erityissosionomi. Toimintaa ohjaa pedagogisen tuen koordinaattori.  Liikkuva tuki jalkautuu tarvittaessa oppilaiden kotiin ja kouluille. Opetusta tarjotaan myös Liikkuvan tuen omassa luokassa, joka sijaitsee Keskuskoulun piharakennuksessa (Asemakatu 2).

Oppilaat ohjautuvat Liikkuvaan tukeen kotikoulunsa luokanopettajan/luokanvalvojan tai opiskeluhuollon kautta. Koululla pidetään palaveri, jossa päätetään myös Liikkuvan tuen tukitoimista. Ennen palaveria Liikkuvan tuen erityissosionomi haastattelee huoltajia ja oppilasta poissaolojen syistä, sekä kartoittaa tuen tarvetta.  Liikkuvan tuen tukitoimia voivat olla esim. aamutuki ja kouluun herättely, tuki koulutehtäviin poissaolojen aikana ja niiden jälkeen, kokeiden valvonta, vanhemmuuden tuki, palveluihin ohjaaminen sekä opetus oppilaan kotona, koululla tai etänä. Opetuksen järjestämiseen muualla kuin oppilaan omalla koululla tarvitaan päätös erityisistä opetusjärjestelyistä sekä lääkärinlausunto siitä, että oppilas ei voi käydä terveydellisistä syistä koulua tavalliseen tapaan.

Liikkuvan tuen toiminnan tavoitteena on ehkäistä koulupoissaoloja, tukea kouluun kiinnittymistä ja tukea sellaisten oppilaiden opiskelua, joiden terveydentila estää normaalin koulunkäynnin. Koulupoissaoloihin johtavat syyt ovat usein monitahoisia ja siksi niihin puuttuminen vaatii monialaista osaamista. Toiminnan päätavoitteena on syrjäytymisen ennaltaehkäisy, johon pyritään moniammatillisen osaamisen kautta. Tähän kuuluu opetus, koulunkäynnin tuki ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Tavoitteena on, että oppilas pystyisi palaamaan takaisin omaan kotikouluunsa. 

Erityissosionomi
Maija Salmela
Puh. 040 130 3839
maija.salmela [at] raahe.fi
Liikkuvan tuen opettaja 
Puh. 040 130 3878
Liikkuvan tuen ohjaaja
Jenni Luttinen
Puh. 040 130 8268
jenni.luttinen [at] raahe.fi